Johtokunta ja toimikunnatHaapajärvi-Seuran toiminnasta vastaa 10-jäseninen johtokunta apunaan toimikuntia tai erilaisia työryhmiä. Johtokunnan puheenjohtaja on toimitusjohtaja Taina Ruhala. Johtokunnan jäsenillä toimikauden pituus on kolme vuotta. Haapajärvi-Seura julkaisee kaksi kertaa viikossa ilmestyvää kotiseutulehteä, Maaselkää. Lehden päätoimittaja Juha Heikkilä on myös johtokunnan sihteeri. Vuosittain valittavia vakinaisia toimikuntia ovat taloustoimikunta, perinnekulttuuritoimikunta ja ympäristötoimikunta. Ensinmainitun vastuulle kuuluvat nimen mukaisesti talouskysymykset. Vielä alkuvuoden 2012 toimii myös kirjatoimikunta, jonka tehtävänä on ollut Haapajärven Kirja 1985-2010 koostaminen. Perinnekulttuuritoimikunta vastaa seuran museoalueesta rakennuksineen ja kotiseutuarkistosta sekä haapajärvisen muistitiedon ja muun perinteen keräämisestä ja tallentamisesta. Toimikunta myös järjestää museoalueella erilaisia tapahtumia ja ohjelmaa, eniten Kotiseutuviikolla, mutta myös muina aikoina. Ympäristötoimikunnan alaa Haapajärvi-Seurassa ovat ympäristöön liittyvät asiat. Haapajärvi-Seuran johtokunta ja toimikunnat:Museon osoite: Paltaaninkatu 22, Ari Vitakoski p. 050 - 3737 741. Johtokunta 2012 Taina Ruhala (pj), Veijo Tikanmäki (varapj), Jouni Hautakangas, Ilkka Heikkilä, Sami Kaarto, Marja Kantola, Kaarlo Kärkkäinen, Erkki Leppälä, Kyösti Niinikoski, Alpo Saarela ja Juha Heikkilä (kutsuttuna sihteerinä). Perinnekulttuuritoimikunta Eeva Pohjola (puheenjohtaja), Mikko Ampula, Ilkka Heikkilä, Asta Karjalainen, Paavo Mykkänen, Hilkka Nikula, Maritta Niska, Maija Snicker ja Veijo Tikanmäki. Ympäristötoimikunta Jouni Hautakangas (puheenjohtaja), Aino Eronen, Karita Halmetoja, Paavo-Jaakko Jaakonaho, Sinikka Laajala, Liisa Leppänen, Mirka Similä ja Hannes Tolonen. Taloustoimikunta Taina Ruhala (puheenjohtaja), Juha Heikkilä (sihteeri), Sami Kaarto, Erkki Leppälä ja Alpo Saarela. Haapajärven Kirja 1985-2010 toimikunta Veijo Tikanmäki (puheenjohtaja), Juha Heikkilä, Asta Karjalainen, Eila Telinkangas ja Kari Tiirola. |
||