Elokuva-arvostelut

The Holiday

Kaksi naista, kaksi ympäristöä. Mukaan suhdesotkuja ja miehiä, niin elokuva Holidayn (2006) resepti on valmis.
Aina järki ei riitä tappamaan tunteita. Iris (Kate Winslet) rakastaa työtoveriaan, vaikka tämä menee naimisiin toisen kanssa, ja käyttää Iristä läpinäkyvästi hyväkseen. Iris ei enää kestä yksinäistä elämäänsä englantilaisessa pikkukaupungissa, mutta kuinka asiat voivat muuttua samoissa ympyröissä?
Samaan aikaan Los Angelesissa menestyvän elokuvamainosyhtiön omistava Amanda (Cameron Diaz) eroaa petturimiehestään. Hän kaipaa vaihtelua ja lomaa. Sattumoisin Amandan ja Iriksen tiet kohtaavat, ja täysin erilaiset naiset vaihtavat elämäänsä. Amanda saa vetävän kodin ja koiran, Iris uima-altaan ja täysihoidon.
Tietenkään loma ei suju täysin ilman ongelmia ja päänvaivaa. Kuinka menetellä, kun maapallon toiselta puolelta löytyy mahdollisesti Se Oikea? Miten irtautua ihmisestä, jossa on ollut kiinni vuosia, vaikka tietää, ettei toisessa riippuminen tee hyvää itselle?
Holiday ei varsinaisesti vastaa, ainakaan ensimmäiseen kysymykseen. Loppu jää avonnaiseksi, hieman turhan makeaksi. Ongelmiin ei selvitetä ratkaisua, vaan ne jätetään leijumaan ilmaan.
Holiday on puhtaasti hyvän mielen elokuva, ja siinä esiintyy tyypillisiä amerikkalaisleffojen kliseitä. Se ei ehkä ole syvällisin kokemus tai historiaa muuttava, mutta se antaa voimaa arkiseen elämään, ja kannustaa jatkamaan. Hahmot ovat realistisia ja omaavat todellisia ongelmia, eikä näyttelijöistä löydy pahaa sanottavaa. Jude Law tuo silmänruokaa ja Kate Winslet on aina yhtä ihana. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat joulun aikaan, ja silloin se onkin mitä mukavin katsoa.
Holiday innostaa tekemään hyvää ja selvittämään omaa elämäänsä painavat ongelmat. Juonesta ei löydy yllättävyyttä, mutta joskus on mukava tuudittautua turvallisen varmaan loppuun. NE

Vaaleanpunainen pantteri

Koko Ranska kuohuu: jalkapalloliigan menestyksekäs jalkapallovalmentaja on murhattu kuin myös hänen korvaamaton Vaaleanpunainen pantteri-timanttinsa varastettu. Onneksi ranskalainen tutkija Jacques Clouseau (Steve Martin) ottaa jutun hoidettavakseen, vaikkei hänellä ole ainuttakaan johtolankaa jutusta, mutta se tuntuu olevan hänelle vain pieni sivuseikka.
Juttuun liittyy myös naiskauneutta kun valmentajan tyttöystävä ja popdiiva Xania (Beyoncé Knowles) saa osansa epäilystä murhaan osallistuneena. Clouseau kuitenkin ihastuu Xanian ulkomuotoon ja tyrmää kaiken epäilyksen häntä kohtaan. Onko tämä kuitenkin vain Xanian viettelyn seurausta?
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa kun Clouseau avustajineen ajelee pitkin Ranskan katuja pienellä mopedillaan. Hauskuutta tarjoaa myös Clouseaun erikoiset mutta tehokkaat kuulustelumenetelmät ja englannin kielen kielikurssi, jossa sanan hampurilainen lausuminen on kaikkea muuta kuin hallussa. Erehdyksien kautta voittoon tässäkin mennään ja Clouseau saa lopulta jutun ratkaistua omintakeisella tyylillään.
Elokuva on juuri sopiva piristämään sadepäivää ja juonikaan ei ole mutkikkuudella pilattu. Elokuva toimii hienona kunnianosoituksena vuosikymmeniä sitten kuvatuille alkuperäisille Vaaleanpunainen pantteri- elokuville, joissa Clouseauna pahiksia piiritti Peter Sellers. Steve Martin tekee jälleen loistavan roolityön, mutta joitain hänen ranskalainen korostuksensa saattaa ärsyttää. Tilannekomiikka on kohdallaan ja juuri nuo pienet yksityiskohdat tekevät elokuvasta niin naurettavan hauskan. Suosittelen lämpimästi kaikille, joka rakastavat komediaa parhaimmillaan. K-M.K.

Rocky Balboa VI

The Italian Stallion (italialainen ori) on täällä taas. Rocky Balboa (Sylvester Stallone) on jättänyt nyrkkeilyuransa taakseen ja tarinoi ihmisille uransa huippuhetkiä perustamassaan philadelphialaisravintolassa. Hiljaiseloa ei ole kuitenkaan kauaa tiedossa, sillä hallitseva nyrkkeilyn mestari Mason Dixon (Antonio Tarver) häviää kaikkien aikojen nyrkkeilijälle tietokoneen simuloimassa ottelussa. Tämän seurauksena Rocky Balboa laittaa nyrkkeilyhansikkaat käteensä 30 vuoden jälkeen ja päättää näyttää ettei ikä ole menestyksen este. Elokuvassa saadaan seurata edeltäjiensä tavoin katsojille pyörryttävää treenausrääkkiä, joissa heikkohermoisempi luovuttaisi. Italian ori tekee paluun takaisin kehään näyttäen mistä on tarmoa ja lihasta täynnä olevat italialaiset tehty. Miten lopulta käy kun oman aikansa legendat ottavat mittaa toisistaan kymmenen erän mittaisessa ottelussa?
Herkkyyttä on myös luvassa kun Rocky yrittää korjata välinsä etääntyneeseen poikaansa, joka on tunnettu vain nyrkkeilymestarin lapsena. Tästä katkeroituneena hän pitää suhteita isäänsä viileänä, mutta lopulta elokuvan edetessä muuttaa kelkkansa suuntaa.
Alkaessa katsomaan tätä elokuvaa odotukset olivat korkealla katsottuani edelliset elokuvat. Viimeisenä elokuvana Rocky VI olisi ehkä saanut olla vielä tärisyttävämpi, mutta kunnianosoituksen arvoinen se todellakin on. Siitä jäi todella hyvä mieli ja antoi huomaamatta opetuksen peräänantamattomuudesta. Musiikki toi mieleen nostalgisia muistoja aikaisimmista elokuvista. Iho meni monessa kohtaa kananlihalle ja itkutkin tuli tirautettua huumoria unohtamatta. Eli voisi sanoa että Stallone on todellinen monilahjakkuus, sillä hän vastasi käsikirjoituksesta, ohjaamisesta ja pääroolin näyttelemisestä.
Kirjoitettuna tarina ja tunne kulkivat käsi kädessä, eikä missään kohtaan tullut suurempia ylilyöntejä. Rocky Balboa- elokuvat kokonaisuudessaan voidaan luokitella urheiluelokuvien aateliksi. K-M.K.

Musiikki-arvostelut

Matthew Good - Avalanche

Luultavasti harvalle suomalaiselle tuttu Matthew Good sykähdytti vuonna 2003 ilmestyneellä Avalanche-albumilla, eikä ihme sillä hän otti kanadalaisena yhteiskunta-aktivistina kantaa lukuisiin yhteiskuntamme häpeäpilkkuihin. Aiheet vaihtelevat sodista kasvavaan kulutukseemme, eivätkä kyseiset aiheet paljastukaan kuuntelijalle aivan hetkessä. Parhainten sanoma löytyykin musiikkivideoiden kautta.
Levy on tyylilajiltaan popahtavaa rockia.
Kappaleiden sanoituksien kannalta levy voi olla myös yhdistettynä utuisen kauniiseen rakkauteen, kaipuuseen, ahdistukseen ja pettymyksiin, jos ottaa huomioon yksilön oman tulkinnan.
Levyn ensimmäinen single ”Weapon” sai melko suuren julkisuuden Kanadassa musiikkivideonsa ansiosta. Musiikki videoon on lisätty paljon erilaisia tekstejä ja lausahduksia, joista viimeiset olivat nekin pysähdyttävän koreita: ”Everyone's got a God to kill for.” ja ”They just all have different names.”
"In a World Called Catastrophe" on levyn toinen single. Nimensä mukaisesti kappaleessa otetaan kantaa mm. sotiin ja sen jättämiin traumoihin nuoreen sotilaaseen.
Koko levy on mahtipontinen kokonaisuus, vaikka kappaleet saattavat tuntua alkusilmäyksellä liian samantyylisiltä. Solistin äänenkäyttöön kiinnittää haluamattakin huomiota, koska hän värisyttää ääntään hitusen liikaa ottaen huomioon kokonaisuuden. Tyyli vaihtelee, mutta on silti uskollinen Matthew Goodin omalle tyylille.
Suoranaisesti Goodin melodia ei poikkea valtavirrasta, mutta hänen tunteikas ääni ja sanoitukset menevät reippaasti monen keltanokan edelle.
Levy tuo mukanaan roimasti mietittävää, ja ehkä yksilö saattaa jopa tuntea pistoksen sydämessään.
Tämä kantaaottava albumi on valtava ponnistus yhdeltä mieheltä, jonka kaikkien pitäisi kuunnella kannesta kanteen ainakin yhden kerran! Voin taata tämän purevan niin yhteiskunnastamme huolestuneille kuin myös tavallisille tallaajille.
Teos ansaitsee kiitettävät 4 tähteä. SK

TV-sarja arvostelut

Pako (tuotantokaudet 1. ja 2.)

Nyt jo muoti-ilmiöksi kavunneet sarjojen tuotantokaudet houkuttelevat ostamaan. Tässä Pako:

Prison Break 1. season

Kaikki ovat ainakin nimen kuulleet, Prison Break. Kolmosella näkynyt sarja on saanut suuren suosion sekä nuorten että vanhemman ikäluokan keskuudessa. Michael Scofield hankkii itsensä pahamaineiseen Fox Riverin vankilaan pelastaakseen veljensä Lincoln Burrowsin joka on tuomittu murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Scofield on tehnyt piiruntarkan suunnitelman jossa pari muutakin vankia tulisi vapautumaan. Homma ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen miltä aluksi vaikutti ja mutkia matkaan tuottaa muunmuassa vanginvartija Bellick ja Scofieldin ihastus vankilan lääkäriin Saraan.
Pako oli yllättävän hyvä, itse kuvittelin etten saisi katsottuakaan. Ampumiskohtausten lisäksi löytyy muutakin, arvoituksia miten kaikki liittyy yhteen, tunteita ja erityisesti jännitystä. Pisteet siitä, sarjaa ei voinut jättää kesken. Henkilöt kiitettävän aitoja. Näkee myös että sarjan teossa on nähty vaivaa ja rahaa käytetty, todenmukaisuus hipoo silmää ja muodostaa hyvän elämyksen. Toisaalta liian moni asia jää arvoitukseksi, että sarjaa on hyvä jatkaa toiseen tuotantokauteen.

Prison Break 2. season

Paon toisen tuotantokauden alku on mahtava, menoa ja vilinää kerrassaan. Fox Riverin 8 vankia ovat pääseet karkuun ja pyrkivät nyt, tottakai, legendaarisen DB Cooperin varoille. DB Cooper, vanki joka ei selvinnyt loppuun asti, vaan kuoli vankilan sairastuvalle. Rahat jäävät yhdelle vangeista joka huijaa koko potin itselleen, hän jatkaa matkaansa omalla tahollaan ja saa peräänsä montakin rahanahnetta. Scofield ja Burrows sen sijään keskittyvät enemmän saamaan selville totuuden miehestä, jonka murhasta Burrows on tuomittu. Hallituksen ja FBIn osuutta asiaan ei voi väistää.
Vangit jatkavat siis pakoaan kukin omalla tiellään, mutta kohtaamisiakin sattuu. Eli alun jännityksen perusteella, odotin paljon, paljon enemmän. Sarja menee itsensä toistoksi ja liian väkivaltaiseksi. Hohto häviää puolivälissä. Olisi kannattanut tyytyä ensimmäiseen tuotantokauteen, eikä pettyä jatkoon. JK

Kirja-arvostelut

Torey Hayden - Tiikerin lapsi

Mitä tämä maailma olisi ilman loistavia kirjoittajia? Sellaisia, jotka jakavat muun maailman kanssa omia kokemuksiaan, tuovat esille sellaisia ajatuksia ja aiheita mitä ihmiset yleensä karttavat, mutta joista he ovat samalla salaa hyvinkin kiinnostuneita. Torey Hayden onnistuu silti loistavasti viemään itsensä lukijoiden sydämiin psykologisilla tositarinoillaan, joihin vuonna 1996 ilmestynyt Tiikerin lapsikin lukeutuu.
Tiikerin lapsi on hyvin vaikuttava tositarina pienestä kuusivuotiaasta Sheila-nimisestä tytöstä, joka ajautuu Torey Haydenin erityisluokalle. Sheila on tyttö joka ei puhu, ei itke, ei reagoi, ja on muutenkin syrjäänvetäytyvä.
Hayden onnistuu kuitenkin rakentamaan luottamuksen tämän haavoittuvaisen tytön kanssa, mutta portaat kohti paranemista eivät ole kuitenkaan mutkattomat.
Haydenin auttamishalu tätä pientä tyttöä kohtaan on suuri, mikä kyllä välittyykin jokaiseen lukijaan kirjan edetessä. Tämä kirja jos mikä kertoo sen, kuinka yhdenkin ihmisen halu auttaa voi pelastaa ihmishenkiä.
Kirjassa Hayden tuo loistavasti esille psyykkisesti sairaiden lasten erilaisia ongelmia ja taustoja. Kirjassa esiintyvä aihe on nykypäivänä vaikea, eikä siitä puhuta kovinkaan paljoa. Tämä kirja antaa kuitenkin rivien välistä vastauksia ja pientä tietoa tietämättömimmällekin lukijalle lisääntyvistä pienten lasten psyykkisistä häiriöistä. Kirjaa lukiessa tulee pakonomaisesti suuri tarve ja halu auttaa ja välittää muista ihmisistä yhtä lailla.
Tiikerin lapsi on teos, joka jättää ehdottomasti jäljen lukijaansa. Positiivisella tavalla. ER

Daniel Defoe - Robinson Crusoe

Kaikki ovat kuulleet legendaarisesta Robinson Crusoesta, miehestä, joka asui monta kymmentä vuotta autiolla saarella seuranaan ihmissyöjä nimeltä Perjantai ja papukaija nimeltä Poll. Harva on silti lukenut itse kirjaa ja korjannut mahdollisia harhakuvitelmiaan maailmankuulusta tarinasta. Teoksen on kirjoittanut Daniel Defoe v. 1719.
Kun päätin viimeinkin lukea kyseisen kirjan, ensivaikutelma oli hirvittävä ja hetken luettuani petyin pahasti. Teksti oli tylsääkin tylsempää ja lopetin lukemisen siihen. Onneksi lopulta kuitenkin jatkoin lukemista. Kun odotettu haaksirikko viimeinkin tapahtui, jäin koukkuun.
Kirja oli jännittävä, vaikka paikoin ei tapahtunutkaan muuta kuin majan rakennusta varsin yksityiskohtaisesti kerrottuna. Robinsonin menettelytavat pistivät miettimään, miten itse toimisin missäkin tilanteessa. Oli hauska huomata, että luultavasti olisin parissakin asiassa pärjännyt paremmin kuin Robinson. Esimerkiksi en olisi rakentanut paria vuotta niin isoa venettä keskelle saarta, että lopulta en jaksaisi vetää sitä enää rantaan.
Kaiken kaikkiaan kirja oli jännittävä ja kekseliäs, täysin erilainen kuin moni muu kirja. Ainakin tuli luettua yksi klassikko, jonka useampikin tämän vuosisadan lukutaitoinen ihminen saisi lukea.
En voi suositella kirjaa kaikille, koska ihmissuhdekiemurat vetoavat varmasti suurempaan yleisöön kuin kertomus eri ruoka-aineiden pyydystämisestä tai valmistamisesta. Mutta kirja antaa paljon ajateltavaa, ja ainakin minulle tuli sellainen olo, että olisi hauska haaksirikkoutua itsekin (väliaikaisesti). JR

Harry Potter ja kuoleman varjelukset

J. K. Rowlingin viimeinen Harry Potter teos ilmestyi nyt maaliskuussa suomeksi ja innokkaimmat fanit ovat sen jo lukeneet. Heille jotka eivät siihen vielä ole päässeet käsiksi tässä pieni arvostelu.
Yli 800 sivuisen kirjassa sattuu ja tapahtuu ensimmäisiltä sivuilta asti. Kirja on mukaansatempaava ja nopea. Liiankin nopea, ei sovi ensimmäisellä lukukerrallaan rauhalliseksi nautinnoksi. Toisella lukukierroksella kirja antoi enemmän ja uusia piirteitä löytyi. Kirja on juonikkuudessaan nerokas, mutta sitä ei kannata lukea ellei ole lukenut kaikkia sarjan kirjoja. Pettymyksiä kirjassa oli muutamat pikkuseikat jotka Rowling oli ehkä kiireessään unohtanut selittää. Muutenkin kirja oli ”väkisemmällä väännetty”, verrattuna ensimmäiseen osaan. Harry Potter –fanit kirjasta pitävät taatusti ja uskallan suositella kirjaa myös muille fantasian ja kirjojen ystäville. Mainio pläjäys.

Spede

Kirjoittanut Tommi Aitio, Tammi 2002

Elävä elämäkerta kansamme sydämiin jääneestä viihdealan monitaiturista ja ihmeellisten kojeitten keksijästä. Mielestäni kirja on humoristinen ja herättävä, sykähdyttävä kertomus miehestä, joka uskoi unelmiinsa ja uskalsi ne toteuttaa.
Lukiessani kirjaa arvostukseni Pertti Pasasta kohtaan kasvoi ja syveni. Tommi Aitiota siteeraten: ”Kaikki tunsivat Speden ja kukaan ei tuntenut Spedeä”, tämän kirjan kautta avautuu oiva tilaisuus tutustua paremmin suomalaisen televisioviihteen suvereeniin mestariin ja ennen kaikkea siihen kuka hän oli työnsä ulkopuolella. Kirja kutkuttaa nauruhermoja, ja ainakin minun lukemiseni päättyi kyyneliin, kun oli aika kääntää sivu syyskuuhun 2001. Suosittelen lämpimästi. SP