Blogit
Pää bisnesmiehen kainalossa

Pää bisnesmiehen kainalossa

Kiinan metro

Saaren puolella ruuhka-aikaan metro kulkee 2 minuutin välein, junassa on 8 vaunua ja niihin mahtuu noin 2500 ihmistä kerralla. Tunnissa metro kuljettaa 70000 matkustajaa!

 

Ensimmäisessa tekstissäni pohdin, olenko ollut ruuhka-aikaan väärässä paikassa väärään aikaan, koska eivät ne ruuhkat niin hirveitä ole olleet. No, nyt sekin asia on selvinnyt.

Todelliseen ruuhka-aikaan, varsinkaan sadepäivänä, ei kannata lähteä ulos. Pikainen käynti ruokakaupassa on jotain muuta kuin pikainen, kiire tarttuu ja alkaa ärsyttää. Miksi tuokin on kääntänyt kärryt käytävällä poikittain ja lukee nyt hartaudella tuoteselosteita, eikö se tajua siirtyä.
Miten nämä kaupat on tehty näin sekaviksi, eihän täällä voi liikkua. Minkä takia kissanruuan vieressä on shampoot ja kurkkupastillit? Mitä ihmettä tämäkin on, onko se vihannes vai lihaa? Soiko täällä oikeasti tuo sama levy joka ikinen kerta? Miksi en käynyt aamulla kaupassa!

Ruuhka-aikana ei myöskään kannata survoa itseään ratikkaan. Jos sinne mahtuu, niin ulos ajautuu vähän vahingossa tai haluamallaan pysäkillä ei pääse ulos (plussana vielä se, että olen 95 prosentin varmuudella muita matkustajia paljon isompi, pää kopsahtelee milloin tankoon, milloin kattoon. Istumaan ei mahdu eikä kukaan pääse ohi kapealla käytävällä).

Yksi sadepäivä ajattelin mennä ajelemaan ratikalla ja tutustumaan saaren itäosaan ”missä ei ole oikein mitään”. Olihan siellä kauppoja ja ravintoloita, ihan niinkuin täällä keskustassa. Matka meni mukavasti, vajaassa puolessa tunnissa näkee yllättävän paljon lähiöitä ja ehkä sitä ns. tavallista Hong Kongin elämää.

Löysin myös vaatekaupan missä oli jopa sovitettavia vaatteita. Naisille tiedoksi, että mitoitus on täällä totuttua kapeampaa ja yleisimmät koot ovat xxs, xs ja s. Heräteostojen määrä on lähes pyöreä nolla, mutta lompakko kiittää!

Paluumatkalla sade oli yltynyt sen verran, että päätin minimoida ulkona olon ja päätin mennä metrolla. Ensitöikseni väistelin lätäköitä portaissa, kovaääniset kuuluttivat liukkaasta lattiasta. Tuntui siltä, että koko kaupunki oli päättänyt matkustaa metrolla juuri sillä hetkellä.
Ensimmäistä kertaa näin virkailijoita ohjaamassa ihmisiä junaan. Toisella oli korispilli ja toisella Stop- kyltti. ”No more! Full!”

Päästessäni matkaan, menikin iloinen varttitunti kasvot jonkun bisnesmiehen kainalossa. Olin tosin iloinen, että minulla on lasit. Sateenvarjojen määrä jalkakäytävillä oli kuin tasainen meri ja vähän väliä kopsahteli niin päähän kuin laseihin piikkejä.

Seuraamalla opin myös miten liikkua massassa, tasaisesti vaan hokee ”sorry, sorry” ja kallistamalla sateenvarjoa pääsee helpommin ohittamaan. Kotia kohti kävellessä mietin, ettei tämä olekaan ehkä se pahin ruuhka mitä voi olla. En ole vain tottunut ja taisi oli nälkäkin.

Tuuppimista tai äkäisiä ihmisiä ei näkynyt missään, metrossa muutama väsynyt nukkui autuaasti, teinitytöt kikattelivat ja joku pelasi kävellessään puhelimella jotain peliä. Kotona laitoin kaikki vaatteet kuivumaan ja ihastelin uutta paitaani. Seuraavalla kerralla hoidan vastaavan tilanteen kuin ammattilainen. M?i wént? eli No problem!

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...