Blogit
Vihreät teemakuut vai kaikki kuut

Vihreät teemakuut vai kaikki kuut

Lihaton lokakuu sai jatkoa Muovikassittomasta marraskuusta; nyt haastetaan ihmisiä hoitamaan kauppa-asiat yhden kuukauden ajan ilman muovipusseja. Syytä onkin, sillä ihan tavallinen ja viattomaksi mielletty muovipussi aiheuttaa suunnattomia ympäristöhaittoja; muovi ei häviä koskaan. Yleisesti on hyväksyttyä että muoviin kuolee tavalla tai toisella kymmeniätuhansia merieliöitä vuodessa, ja merialue katsotaan puhtaaksi, jos alueen linnustolla on 10 tai vähemmän muovipartikkelia vatsassaan.

Viimeisimpien tutkimusten mukaan muovin hajotessa aina vain pienempiin hiukkasiin, se vapauttaa synteettisiä hormoneja, kykenee liittymään molekyylitasolla myös orgaanisiin yhdisteisiin ja kertymään soluihin. Ei siis syyttä myös EU:ssa puuhata vero-ohjausta muovikassien vähentämiseksi, tai ehkä jopa muovipussikieltoa.
Tanskassa on jo onnistuttu vähentämään muovipussien käyttöä merkittävästi, ja Kalifornian osavaltio on kieltänyt ilmaiset muovipussit kaupoissa.

Voisiko näitä seurata vielä Järkevä joulukuu jossa kansalaiset pyrkisivät kestävämpään kulutukseen ja karsisivat lahjakasseistaan turhat tilpehöörät? Aika harvalle varmaan joulusta oikeasti tulee mieleen kuluttaminen ja tarpeettoman tavaran vuoret, mutta silti siihen sorrutaan, ihan tavan ja tottumuksen vuoksi.
On aika helppoa ostaa tuttavalle puoli-ilmainen, muovinen tarpeeton tavara joululahjaksi sen sijaan että oikeasti muistaisi, viettäisi aikaa, leipoisi vaikka kakun tai valmistaisi kestohyödykkeen, kuten villasukat. Kummasta itse ilahtuisit enemmän, täysin turhasta tuikkukupista (joka on tod.näk. made in china by kids) vai rakkaudella Sinulle leivotuista pikkuleivistä ja kahvihetkestä ystävän kanssa niiden äärellä?

Vihreät teemakuut ovat erinomainen keino herättää tavikset ajattelemaan todellisuutta ”normaalien” arkihyödykkeiden takana. Se todellisuus kun pitää lähes poikkeuksetta sisällään saastaa, kärsimystä ja tuhoa luonnolle ja eläimille, ja lopunviimen myös ihmisille. Milloinkahan päästään siihen, että kaikki kuut ovat vihreitä, eikä sitä tarvitse ajatella. Että muovikrääsän syytäminen maahan, mereen ja ilmaan olisi vain ruma, mutta opettavainen luku historian oppikirjassa.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...