Blogit
Joulukalenteri, luukku 1

Joulukalenteri, luukku 1

Adventti tuo valon

Ensimmäisestä adventtisunnuntaista alkaa jouluun valmistautuminen. Ensimmäinen adventtisunnuntai on ilon juhla, josta alkavat joulun odotus ja uusi kirkkovuosi.
Vaikka eletään vuoden pimeintä aikaa, kristillisessä juhlaperinteessä valo lisääntyy ensimmäisestä adventtisunnuntaista lähtien. Kirkoissa ja monissa kodeissa syttyvät adventtikynttilät, jotka muistuttavat joulun lähestymisestä.

Adventtiaika kestää luterilaisessa kirkossa neljä viikkoa. Joulupäivää edeltää neljä adventtisunnuntaita, jolloin nelihaaraiseen adventtikynttelikköön sytytetään joka viikko yksi uusi kynttilä. Samaan aikaan lisääntyvät myös jouluvalot kodeissa, pihoilla ja kaduilla. Päivänvalon vähetessä halutaan luoda joulun tunnelmaa.

Vanhastaan ensimmäisen adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista on alkanut jouluaattoon asti ulottuva adventtipaasto. Tätä paastoa kutsutaan myös pieneksi paastoksi erotuksena pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta.
Jouluvalmistelujen hälinässä paasto kutsuu luopumaan turhasta ja keskittymään olennaiseen.
Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi suosituimmista kirkkopyhistä. Moni haluaa juhlistaa joulunajan alkamista laulamalla Hoosianna-hymnin, vaikka ei muuten juuri kirkonpenkkejä kuluttaisikaan.

Nykypäivän suomalainen haluaa itse muodostaa oma elämänkatsomuksensa. Samalla monelle on kuitenkin tärkeää liittyä suurten juhlien aikaan yhteiseen perinteeseen ja johonkin itseään suurempaan. Perinteet tuovat turvaa ja niitä kunnioitetaan.  Kristilliset perinteet ja niiden alkuperä auttavat myös ymmärtämään kulttuuriamme ja sitä, kuinka se on muodostunut sellaiseksi kuin on.
Adventtikynttilöiden sytyttäminen tai adventtikalenterin luukun avaaminen ovat luontevia tilanteita syventyä joulun merkitykseen.

Adventtituikut 4 kpl

Tarvikkeet; vanhoja juomalaseja 4 kpl, pilttipurkkeja tai joku muu lasipurkki joka kestää tuikun lämpöä.
Pitsikangasta, verhoa tms. joita voi löytää esim paikallisilta kirpputoreilta tai vaihtoehtoisesti muovipitsiliinaa, esim. Halpa-Hallista löytyy metritavarana.
Kuumaliimaa tai vaihtoehtoisesti erikeepperiä. Sakset. Tuikkuja.

Mittaa ja leikkaa sopiva kokoinen kankaan palanen lasipurkin ympärille ja liimaa kiinni. Halutessasi voit liimata numerot kiinni tuikkukippoon. Näin helposti valmistuvat erilaiset adenttituikut.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...