Blogit
Lintulaudalla

Lintulaudalla

Keittiön ikkunasta on hyvä joutilaan seurata lintulaudan elämää.  Melkoista säpinää se välillä on. Talitinttien pyrähdyksiä ja usein myös isommat linnut ovat osilla.  Eräänä päivänä fasaanikukkokin yritti pompata lyhteen kimppuun.  Tyytyi sitten nokkimaan maahan pudonneita jyviä hetken ajan.

Linnuillakin on usein jäsentenvälisiä otteluja siitä kuka on kuka.  Vaikka tilaa laudalla on, silti joku on suuna päänä ja yrittää ajaa muut nälkäiset käpälämäkeen.  Ihan kuin meidän ihmisten maailmassa. Aina löytyy tyyppejä, jotka haluavat hallita.  Näyttää valtaansa ja nöyryyttä heikompia yksilöitä.

Vanhukset joutuvat usein syrjään nokituksi. Vanhuspalvelulakia hehkutettiin suurena uudistuksena. Nyt kaikille ikääntyneille repeää onni ja autuus.  Viimeisissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei  juuri mitään ole tapahtunut.  Ei hoitajamitoituksen suhteen eikä paljon muunkaan. Kuntia riivaa rahapula, tyhjästä on paha nyhjästä.

Valtio on kääntänyt asialle selkänsä.  Enkä usko, että pakkoliitokset ovat vastaus ahdinkoon.  Lisäksi vanhusten hoidossa on kyse arvoista.  Ihmisarvosta ja inhimillisyydestä. Jokainen voi kohdallaan miettiä, miten haluan itseäni tai läheistäni hoidettavan.  Viimeisetkin ikävuotemme voivat olla hyviä ja elämisen arvoisia.  Ja niiden pitäisi olla.  Nyt tästä asiasta puhutaan varmaan hetken aikaa, sitten käy niin kuin aina ennenkin.  Se haudataan pois kiinnostavampien juttujen tieltä.
Katsotaanpa taas vaalien alla.  Jokaisen politiikkaan mielivän rinnassa sykkii silloin vanhuksia kohtaan niin äärettömän lämmin ja välittävä sydän.  Hetken aikaa.

Vaan mitäpä sitä meikäläinenkään turhaan vaivaa päätään näillä asioilla.  Seurailee vain lämpimästä keittiöstä lintujen kisaa.  Mutta kun tuntuu niin pahalta katsoa niiden välipitämättömyyttä joilla olisi valta vaikuttaa asioihin.  Mitä se Nasaretin mies sanoikaan kerran:” En minä välitä teidän uhreistanne enkä lahjoistanne vaan siitä, miten kohtelette lähimmäistänne.”

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...