Blogit
Puhu hiljaa dyykkauksesta

Puhu hiljaa dyykkauksesta

 

Dyykkasin alligaattoripäärynän. Tiedättehän. Se on sitä, että latoo kaupan jäteastiasta ehjää, hyvää tavaraa omaan kassiinsa. Ja tiedättehän avokadon, mustan, alligaattorinnahkaisen hedelmän, josta viidesosa on kertatyydyttämätöntä rasvaa, liha kellanvihertävää, ei makeaa vaan täyteläisen aromikasta, oivallista kypsentämättömänä pastassa ja leivän päällä. Dyykkasin myös viisi ruoansulatusviiliä, kaksi pussia ruisleipää ja juustosämpylöitä, päästä pehmenneen kurkun, kaksi paprikaa ja viimeisen käyttöpäivän savukinkkua. Ja elin onnellisena ja ruokarahat säästäneenä sen viikon loppuun asti.

Oikeasti se ei näin herkällä omallatunnolla ollut ihan noin helppoa. Ensimmäisellä keikalla kavahdin jokaista ääntä kuin saaliseläin, värisin kaupan nurkan varjossa vikisemässä kaverille, että tule pois sieltä, tuolta tulee joku. Mutta tuo konkari aukaisi suuret metalliset kannet, veti astiat ulos ja tutkiskeli rauhassa pussien ja purkkien päivämääriä ja moikkasi letkeästi ohikulkevaa koiranulkoiluttajaa.

Säikyin turhaan. Tavaran kaivaminen roska-astiasta ja sen ottaminen omaan käyttöön ei ole laitonta. Toisin ajattelevat kauppiaat ovat ilmaisseet näkemyksensä selkeästi lukituilla säiliöillä ja ylipääsemättömillä aidoilla. Niitä ei rehti dyykkaaja toki ryhdy rikkomaan. Laajakatseinen kauppias sen sijaan saattaa jopa asetella ei-myyntikelpoiset mutta vielä syötävät lihat kasseihin roskiksien eteen odottamaan ottajia. Kaatopaikallehan ne muuten menisivät, hönkimään metaania yhteiseen ilmakehään.

Sopivissa piireissä roskissukellus puheenaiheena räjäyttää edelleen huutokeskustelun. Vastustajat vetoavat kauppiaiden tulonmenetyksiin ja puolustajat ekologisuuteen kaiken voittavana arvona, mutta ne, jotka todella voivat sanoa käyttävänsä ruokaan alle kuusi euroa kuussa, vilkaisevat toisiaan ja pyörittävät vienosti päätään. Vasta illan pimetessä puolityhjässä autossa he aukaisevat suunsa. ”Osaatko olla hiljaa”, kuski kysyy. ”Saatan osata. Mistä?” ”Oot vaan ihan hiljaa tästä. Vien sut roskiksille.”

Sillä ei niitä parhaita apajia kaikille kerrota. Eikä kyse ole vain rahasta. Jotenkin olin ymmärtävinäni, että nyt liikutaan paljon korkeammilla periaatteen tasoilla.

PS Dyykata voi toki muutakin kuin ruokaa. Eräänä syysiltana kotiin tullessani kämppikseni istuivat eteisen lattialla hengästyneinä, syvää onnea huokuen. He olivat juuri raahanneet kaupungin toiselta laidalta konkurssiroskalavalta sukeltamansa ”kenkähyllyn”: Postin vanhan, täyspuisen kirjelokerikon. Sittemmin taloon tuli vielä dyykattu pinnatuoli. Ja kumisaappaat. Ja 50 kakkurasiaa.

PS2. En voinut vaitiololupauksen estämänä kuvata paljastavaa roskista. Sen sijaan kuvassa on lauantaipiknik Valkeisenlammen laiturilla. Pelkäsimme lähtiessämme, että jäätelö sulaa. Turhaan. Sen sijaan piirakka jäätyi.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...