Uutiset
Linja-autoasemalle nopea lähtö

Linja-autoasemalle nopea lähtö

Linja-autoseman kiinteistön nurkalla oli tänä aamuna  jo seitsemän jälkeen kaivuri valmiina purkutöihin. Kaupunki on saanut kiinteistön purkamiseen ja uuden Haavikkaan rakennustöiden aloittamiseen EU:n maaseudun kehittämisrahastosta yllättävän avustuksen.
EU:n uusi tukikausi on alkamassa ja edellisen kauden investointirahaa on jäänyt käyttämättä. Aiemmin lähetyt hakemukset otettiin nyt uuteen käsittelyyn ja kaupunki sai lähemmäs 500ı000 euron investointirahan. Sillä pystytään purkamaan vanha kiinteistö ja suunnittelemaan pitkälle uutta.
Koskapa avustus on kuluneen ohjelmakauden rahaa, purkutyöt pitää aloittaa viimeistään 1.4. eli tänään. Kaupunki ei vitkastellut päätöksen saatuaan, vaan palkkasi urakoitsijan välittömästi. Kiinteistö on jo lähes tyhjillään, ja loputkin yritykset siirtyvät välittömästi väistötiloihin.
Koskapa matkahuollolle ei sopivia väistötiloja muutamassa päivässä löytynyt, piha-alueelle tuodaan lukittavia parakkeja pakettien säilytystä varten. Odotustilaksi pystytetään vielä tämän päivän aikana lämmitettävä teltta.

JA TÄMÄHÄN OLI APRILLIA!!!

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...