Terveys

Ruokavalio tepsii

Marita/Lupasin vielä kertoa, miten ruokavalio on vaikuttanut veriarvoihin. Usein väitetään, että ruokavaliolla ja painopudotuksella ei pysty kolesteroliarvoja paljon pudottamaan. Nyt voin vakuuttaa, että se onnistuu. Kokonaiskolesteroli putosi 5,6:sta 4,8:aan eli normaaliarvoon.
Hyvän kolesterolin  määrä oli kasvanut reilusti, ja siihen vaikuttaa erityisesti kasvisrasvojen käyttö. Ruokaöljyt ja pähkinät ovat poikaa. Huonoa kolesterolia taas voi laskea liikunnalla. Nyt luvut ovat viitearvoissa ja mieli huojentunut.
Veren sokeriarvot olivat pysyneet ennallaan eli viitearvojen ylärajassa. Niitä jatkossakin seurataan.
Hemoglobiini oli hyvä, vaikka olenkin lopettanut punaisen lihan syönnin lähes kokonaan. Kasvipainotteinen ruoka ja turhien höttöjen jättäminen on tehnyt elimistölle hyvää.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Diabetes ei ole mikään pikku juttu

Diabetes ei ole mikään pikku juttu


Diabetes ei ole mikään pikku juttu

Diabeteskerhon vetäjän tehtävät jättävä Barbro Jaakonaho tunnustaa, miten hän nuorena opiskelijana ajatteli, että diabetes on pikku juttu. Lääkettä pistetään ja siinä se. Farmaseutin opintojen aikana hän kuitenkin kiinnostui ja innostui aiheesta ja huomasi, ettei diabetes mikään pikku juttu...


Miesten yleisin syöpä


Miesten yleisin syöpä

Eturauhassyöpä on miesten tavallisin syöpämuoto, jota Suomessa todetaan vuosittain yli 3000 tapausta. Useimmat potilaat ovat eläkeikäisiä. Sairastuneiden keski-ikä on 71 vuotta. Taudin kaikki syyt eivät ole selvillä, mutta perintötekijöillä on jonkin verran osuutta sen syntyyn. Myös...

Kevyempänä kevääseen!

Kevyempänä kevääseen!


Kevyempänä kevääseen!

Toimituksen terveysremontti on saatu onnellisesti päätökseen. Ilmeistäkin voitte päätellä, että kaikki ovat tyytyväisiä saavutuksiinsa. Olo on kevyempi ja mieli iloisempi. Ja ennen kaikkea jokaisen terveys on kohentunut. Läskiä suli terveysrempan aikana yhteensä 30 kiloa. Terveellinen elämä ei...