Uutiset
Muumien matkassa kuusikymmentä retkeläistä

Muumien matkassa kuusikymmentä retkeläistä

Täysin ja ihanasti pääsivät Maaselän Ladun ideanikkarit yllättämään perheretkeläiset viime sunnuntaina. Peuran polulle Koukkusen retkelle oli oppaiksi saatu keskeisimmät Muumi-hahmot Haisulia lukuunottamatta.
Johdon otti itseoikeutetusti Nuuskamuikkunen. Pienillä jaloilla kivinen polku olisi ollut työläs tallustella, mutta onneksi Kinnusen Helena tarjosi auttavan ja turvallisen kätensä, jolta käsin opas sitten saattoi tehtävänsä suorittaa.
Iloisesti yllättyneitä olivat myös retken järjestäjät. Perillä Koukkusella nimittäin laskettiin olevan noin kuusikymmentä retkeläistä. Hyvin olivat naiset kuitenkin varustautuneet, koska tikkupullataikinastakin riitti kaikille paistettavaa ja maistettavaa.
Lue retkiraportti torstain Maaselästä.

Retken tunnelmiin pääset mukaan myös katsomalla videokoosteen täältä.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...