Blogit
Ajopelkoa

Ajopelkoa

Istuin yksin autossa niin sanotulla pelkääjän paikalla S-Marketin pihassa. Yhtäkkiä auto lähti liukumaan eteenpäin, yritin vetää käsijarrusta mutta auto ei pysähtynyt.
Hyppäsin ulos autosta tarkoituksenani mennä kuskin paikalle istumaan mutta auto kiihdytti vauhtia. Ei onnistunut.
Lopulta auto oli eräällä parkkipaikalla, ja perässä oli jono autoja. Hyppäsin kuskin paikalle, lähdin liikkeelle. Ajattelin, että jos ajan vain ykkösellä, minulla ei ole hätää.

Ja kaikki tämä tapahtui ennen ensimmäistä ajotuntiani, unessa tosin. Mutta voitte uskoa mikä pelko ja paniikki ajamista kohtaan tulee painajaisten jälkeen! Eikä se ollut edes ainoa autoaiheinen painajainen.

Mitä siis mietin ennen torstaista ajotuntiani? Kaikkein pahimpia mahdollisia vaihtoehtoja. Ajan seinään, hirvi hyppää eteen (Haapajärven keskustasta kun ei ikinä tiedä…), samaan aikaan paistaa aurinko ja sataa räntää ja nousee kamala sumu, ajan jokaisen haapajärvisen mummon ja papan ja päiväkotilapsen päälle ja kaiken lisäksi ajo-opettaja lentää tuulilasin läpi ja vaikka mitä muuta.
Kuitenkin menin ajotunnille. Kerroin nähneeni painajaisia ja että olin lievästi sanottuna peloissani.

Näin ajotunnin jälkeen voin sanoa, että pelkäsin ihan turhaan! Alkuun katsoimme auton jokaisen nappulan läpi vilkuista radion säätöihin. Sitten kokeilimme rauhassa, miten auto lähtee liikkeelle ja miten se pysähtyy. Lopulta rentouduin – hieman – onhan vieressä istuvalla opettajalla polkimet edessään, jos hätätilanne meinaa yllättää.

Osasin lähteä liikkeelle. Osasin pysähtyä, peruuttaa, ja jopa ryhmittäytyä! Autokin sammui vain pari kertaa, ei onneksi kuitenkaan keskellä liikennettä.

Turhaa panikointia se oli. Ajotunnista jäi hyvä mieli, varsinkin kun opettaja oli kannustava. Odotan innolla seuraavaa ajotuntia, vaikkei minun tarvitse kiirehtiä, vasta kesäkuussa on ikäni puolesta mahdollista päästä teoriakokeeseen ja inssiin. Odotan kuitenkin sitä, että pääsen viimein itse omilla ehdoillani ajelemaan, eikä aina tarvitse pyytää poikaystävää tai vanhempia kyyditsemään joka paikkaan.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...