Blogit
Vaihtoehtoinen toinen maailmansota

Vaihtoehtoinen toinen maailmansota

Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun toinen maailmansota päättyi. Peruskoulun historianopettaja kertoi tapahtumasta minun ikäluokalleni yläasteen 8. luokalla 1990-luvun puolivälissä. Minä kuitenkin jo tiesin siitä, koska olin lukenut aiheesta omaehtoisesti kesäloman aikana. Aihe kiinnosti.
Sota päättyi Euroopassa keväällä 1945. Länsivaltain joukot etenivät Saksan keskiosaan Reinin yli, ja Neuvostoliiton joukot etenivät Saksan keskiosaan Oderin yli valloittaen Berliinin. Saksa antautui ehdoitta toukokuussa.
Minulla on joitakin kerettiläisiä näkemyksiä. Parempi olisi ollut, jos amerikkalaiset olisivat valloittaneet Berliinin ennen neuvostoliittolaisia. Todellisuudessa amerikkalaiset pysähtyivät Elbe-joelle. Amerikkalaisten ylipäällikkö päätti, että hänen armeijansa ei enää rynnistä kohti Saksan pääkaupunkia.
Jos amerikkalaiset olisivat edenneet Elbeltä Berliiniin nostaen lopulta tähtilippunsa valtiopäivätalon katolle, myös he olisivat vaatineet kaupungilta ehdotonta antautumista. Tilanne olisi kuitenkin ollut erilainen siinä mielessä, että amerikkalaiset sotilaat kohtelivat saksalaisia siviilejä, etenkin tyttöjä, yleisesti ottaen inhimillisemmin kuin neuvostosotilaat kohtelivat.
Yksi asia ei olisi muuttunut riippumatta siitä, ketkä olisivat valloittaneet Berliinin vuonna 1945. Saksan pääkaupunki olisi joka tapauksessa jaettu miehitysvyöhykkeiksi siten, että Neuvostoliitto olisi saanut kaupungin itäosan ja länsivallat olisivat saaneet länsiosan. Koska Neuvostoliitto sai koko Saksan itäosan, Länsi-Berliinin miehitysalueet jäivät keskelle Neuvostoliiton valvomaa Itä-Saksaa.
Eräät muistavat varmasti sen ajan, kun Euroopassa oli kaksi Saksaa. Kaksi saksalaista valtiota syntyi miehitysvyöhykkeiden pohjalta. Länsivaltain miehitysvyöhykkeistä tuli Länsi-Saksa ja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeestä tuli Itä-Saksa eli DDR. Myös Berliini pysyi jaettuna kaupunkina. Kaupunkia jakanut kuuluisa muuri rakennettiin 1960-luvulla.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...