Uutiset

Koodausiltana oman pelin tekoon

Haapajärven ammattiopiston liiketalouden osastolla Opintiellä järjestetään keskiviikkona 14.10. osana EU:n koodausviikkoa maksuton ja kaikille avoin ohjelmointitapahtuma. Tapahtuman kautta on mahdollisuus päästä tutustumaan oman ohjelman luomiseen pienen pelin tai Android-sovelluksen kautta.
Illan aikana järjestetään kaksi rinnakkaista työpajaa: pelityöpaja sekä mobiilipaja.

Pelityöpajassa toteutetaan pienimuotoinen peli ilmaisen Gdevelop-kehitysalustan avulla. Illan päätteeksi osallistujat saavat halutessaan luomansa pelin mukaansa muistitikulleen tai vaikkapa pilvitallennuksen kautta.
Mobiilipajassa toteutetaan pienimuotoinen Android-sovellus ilmaisen App Inventor 2 -työkalun avulla. Osallistujat voivat halutessaan asentaa tekemänsä sovelluksen omaan Android-laitteeseensa.
Osallistuminen ei vaadi aiempaa ohjelmointiosaamista, joten työpajat soveltuvat kaikille.

EU:n kolmatta ohjelmointiin liittyvää koodausviikkoa (EU Code Week) vietetään 10.–18. lokakuuta. Teemaviikolla lapset, vanhemmat, opettajat, yrittäjät ja poliittiset päättäjät pääsevät yleisissä tapahtumissa ja opetustiloissa yhdessä tutustumaan ohjelmointiin ja siihen liittyviin taitoihin.
Ajatuksena on tehdä koodaamisesta näkyvämpää ja koota asiasta kiinnostuneita opettelemaan ohjelmointitaitoja yhdessä. Teemaviikon pohjalta tullaan luomaan myös opetusmateriaaleja.

EU:n koodausviikkoa koordinoi joukko vapaaehtoisia, joista kukin toimii omassa maassaan koodausviikon ”lähettiläänä”. Viime vuonna koodausviikolla järjestettiin 36 maassa yhteensä noin 4 200 tapahtumaa, joihin osallistui yli 150 000 ihmistä.
Koodaustaidot auttavat ymmärtämään erilaisten järjestelmien toimintaperiaatteita ja toteuttamaan ideoita niin työssä kuin vapaa-ajalla. Koodatessa voi lisäksi käyttää luovuuttaan ja tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa lähellä ja kaukana.

Tapahtuman www-sivu ilmoittautumislinkkeineen löytyy osoitteesta: http://koodiviikko.hpj.fi.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...


Mies kuoli rivitalon palossa


Mies kuoli rivitalon palossa

Haapajärven Hallakankaantiellä syttyi asuntopalo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rivitalon päätyhuoneistossa olleen tulipalon sammutustöissä asunnosta löytyi keski-ikäinen vainaja, joka on paikkakuntalainen mies. Tuli oli palanut perusteellisimmin makuuhuoneen sängyn luona. Poliisi...