Blogit
Atlantin rannalla

Atlantin rannalla

”Maininki kaukaista rantaa aina lyö uupumaton…” Näin alkaa Mustanmeren laulu, mutta sanat voisivat vielä paremmin sopia Atlanttiin, joka ei taida koskaan olla aivan peilityyni. Silloinkin, kun aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta eikä tuulenviriäkään tunnu, pienoiset mainingit vyöryvät koko ajan rantaan hiljaisen kohinan myötä.
Asumme lähellä merta. Tällä kohtaa on satoja metrejä alavaa hiekkarantaa, ja vuorovesi on pakannut hiekan niin tiiviiksi, että siinä ei juuri askeleen jälkeä näy. Hiekkapohja on kuitenkin joustava ja erittäin mukava kävelyalusta.

Hiekkaranta saattaa yllättäen katketa kallioon, joka on jyrkkä ja rosoinen, veden syövyttämä vuosimiljoonien aikana. Laskuveden aikana kallion pääsee ehkä kiertämään, ja toisella puolen jatkuu taas alava ranta. Mutta on syytä kääntyä ajoissa takaisin, ennen kuin vesi alkaa nousta; silloin on paluutie tukossa.
Pitkin rantaa on kalastajia. Huikean pitkien vapojen tyvipää on painettu hiekkaan pystyyn, ja siima on heitetty kelalta niin kauas, että rantakävelijä voi helposti talsia siiman alta. Monella kalastajalla on kokoon taitettava tuoli, jossa on mukava ottaa torkut. Koskaan en ole nähnyt yhdenkään kalastajan liikuttavan uistinta – tai mikä vempele nyt mahtaa siiman päässä olla – mutta en ole myöskään nähnyt kenenkään saavan yhtään kalaa. Ehkäpä tällainen kalastus muistuttaa sikäli suomalaista pilkkimistä, että se aina kuulemma kotiolot voittaa!
Ammattikalastajat ovat tietysti asia erikseen, mutta he ovatkin avomerellä trooleineen ja muine välineineen. Jos siis meikäläinen turistieläjä haluaa nähdä kaloja, kannattaa mennä marketin kalatiskille. Kaloja on monenlaisia ja monen kokoisia, mutta kerron niistä enemmän toiste.

Niin, se vuorovesi, sen vaihtelu on täällä suuri. Suomessahan vaihtelua ei ole juuri ollenkaan, koska Itämeren lahdet ovat enempi lätäkköjä tosi mereen verrattuina. Täällä vuoroveden kohtaa monella tavoin. Menimme kerran rantaravintolaan, jossa kaikki pöydät olivat ulkotiloissa. Tarkoituksemme oli juoda espressot ja istuimme pöytään. Tarjoilija tuli ja pyysi siirtymään toiselle laidalle, koska tämän laidan pöydät jäävät kuulemma kohta veden keskelle. Ja niin tosiaan tapahtui, kun tuli nousuveden aika.

Laskuveden aikana taas valtavat ranta-alueet paljastuvat veden alta, ja missä meren pohja on liejuinen – liejuakin täällä riittää – haju on kuvottava. On kuin jättiläismäinen tunkio ”sitä itseään” olisi paiskattu rannalle. Haju tunkee joka paikkaan melko kauas rannasta, mutta kaikkeenhan ihminen tottuu.

Koska olemme aivan Euroopan etelärannalla, sää on kieltämättä melko miellyttävä. Vielä lokakuun alussa, kun tänne tulimme, raavaita turisteja maata köllötteli uima-altaiden reunoilla. Nyt on ilma sen verran viilentynyt, että altaiden reunat ovat autioina. Vuoden kylmin kausi alkaa olla näillä main, jolloin keskilämpötila putoaa tilastojen mukaan peräti seitsemääntoista asteeseen. Mutta keskiarvossa ovat yöt mukana. Päivällä, kun aurinko paistaa – ja sehän paistaa täällä melkein aina – mittari nousee helposti kahteenkymmeneen asteeseen ja ylikin.

Vaimon selkäongelmat olivat eräs tärkeä syy, miksi halusimme kokeilla talviasumista Portugalissa, ja kieltämättä siitä on apua ollut. Mutta kosteaa täällä on; tuo valtava meri pitää siitä huolen. Pyykki ei tahdo kuivua millään, ja vuokranantajan suositus – oikeastaan vaatimus – on, että ikkunoita on päivisin pidettävä auki, jotta vältytään homevaurioilta. Mutta naiset iloitsevat, kun kosteus on kuulemma hyvä iholle.

Lokakuun loppupuolella täällä oli yllättävä sadekausi. Runsaan viikon ajan vettä tuli joka päivä, ja vettäkin tulee täällä runsaasti, silloin kun on tullakseen. Paikalliset asukkaat kertoivat, että tämä on aivan poikkeuksellista. Mutta he olivat myös hyvin iloisia, koska täällä on ollut niin kuivaa. Meidän vuokraemäntämme kertoi, että hän nauttii sateesta suunnattomasti. Kieltämättä sade täällä oli miellyttävän lämmintä, mutta eihän nyt sade suomalaiselle ole muuten erityinen hypetyksen paikka.

Olen kertoillut näin ensimmäisellä kerralla lyhyesti maisemista ja luonnonilmiöistä. Tarkoitus oli tässä teemassa pitäytyäkin, mutta nyt on pikku pakko poiketa hiukan aiheesta. Paikallinen kauneushoitola järjestää nimittäin viikon päästä kutsut. Täällähän ei tietystikään ole mitään pikkujoulukulttuuria, mutta yritän kuvitella tilaisuutta paikallisena pikkujouluna.
Entä kuinka meikäläinen äijänkorsto pääsee kauneushoitolan kutsuille? No koska kauneushoitola toimii myös kampaamona ja parturina ja minä olen siellä kerran leikkauttanut tukkani. Heti tulla napsahti kutsu sähköpostiin. Paikallinen parturinainen vei tosin hiukseni melkein kokonaan, mutta lohdutti, että tällainen lyhyt muoti nuorentaa niin ja että hän jätti osan noista niskakiharoista, kun ei raatsinut niitä kaikkia leikata. No nuorentamista meikäläinen kaipaa, jos mitä…

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...