Blogit
Kun äidin tyttö muuttaa omilleen

Kun äidin tyttö muuttaa omilleen

Nyt sen tunnustan: Huhtikuussa, kun muutin pois äitini luota jakamaan jääkaappini poikaystäväni kanssa (ja myöhemmin kahden kissan), tuli ensimmäisenä iltana itku. Ikävä äitiä, niitä kahta kissaa, omaa huonetta. Ja muutaman kerran senkin jälkeen on itku tullut.
Onneksi kuitenkin se lapsuuden koti on lähellä ja puhelinyhteydet toimii. Välillä on hyvä päästä takaisin sinne tuttuun paikkaan äidin ruokapatojen, metripitsan tai uunilohen, ääreen.

Jos muutto omaan kotiin olisi tullut siinä vaiheessa, kun olisi paikkakuntaakin pitänyt vaihtaa opiskelujen perässä, olisi se ollut varmasti vaikempaa. Kun ei joka viikko pääsekkään tuttujen ihmisten pariin viettämään aikaa ja keskustelemaan (eli juoruilemaan..) siitä, mitä Haapajärvellä on tällä viikolla tapahtunut.

Vaikka ikävä välillä iskeekin, on itsenäisesti asuminen ihan kivaa. Oikeastaan ne omat tiskitkin tuntuvat ihan mukavilta. Ja se, että voi mennä ja tulla ilman että äiti soittelee perään kymmenen aikaan illalla. Ja että voi ostaa vaikka suklaakakkua päivälliseksi, jos siltä tuntuu.

Pienempänä haaveilin, että kun muutan omilleni, syön joka päivä herkkuja ja lempiruokiani. Niissä kuvitelmissa tiskit ja pyykit ja siivous hoituivat kuin taikasauvaa heilauttamalla. Tänä lyhyenä aikana jonka olen asunut omillani, olen oppinut arvostamaan sitä, kuinka äiti hoiti asiat asuessamme kaksin.
Jos väsähdin leipomisen jälkeen, äiti hoiti siitä syntyneet tiskit. Äiti huolehti, että jääkaapissa on maitoa ja kaapissa kaakaojauhetta. Ja suostui yhä uudestaan ja uudestaan katsomaan Harry Potterit ja Disneyn piirretyt.
Ja sairauden sattuessa sain sohvalle leipää ja lämmintä juotavaa, ja sydänsurujen sattuessa äiti ymmärsi pysyä poissa kun kuuntelin surullisia rakkauslauluja pimeässä huoneessa.

Tuntuu hyvältä kun voi näyttää, että pärjään itsekin. Hoidan lääkäriaikojen varaukset, laskut maksan ajallaan ja osaan myös pyytää apua kun sitä tarvitsen. Välillä onkin pakko pyytää äitiä varmistamaan että herään ajallaan – ja soitto tulee aina pyydettäessä puoli kahdeksan maissa. Ja siihen on herättävä.
Onneksi olen saanut aina vanhemmiltani apua ja neuvoa niitä pyydettäessä. Ja omaltani ja poikaystäväni perheeltä olemme saaneet paljon tukea ja apua, josta olen suunnattoman kiitollinen.

Kiitos äiti, että päästit kuopuksesi harjoittelemaan omillaan elämistä. Voit olla varma, että tulen edelleen syömään herkut jääkaapista ja sairaana ollessani soitan monta kertaa päivässä ja valitan kun joka paikkaan sattuu ja mikään ei auta.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...