Urheilu
Jääkiekko on Roosan ykköslaji

Jääkiekko on Roosan ykköslaji

Haapajärven Konikujalla asuva 16-vuotias lukiolainen Roosa Honkala sai ensimmäisen ajatuksen jääkiekon pelaamisesta, kun isä Tero sanoi, että jäähallilla kootaan tytöille jääkiekkojoukkuetta. Roosa mietti kaksi viikkoa ajatusta, sillä mietitytti, että enhän osaa luistella edes takaperin.
– Isä ja äiti kannustivat. Ostin itse välineet ja lähdin lajia kokeilemaan.
Roosa sanoi jännityksen kadonneen, kun valmentaja Jari Kaattari opasti tunnollisesti kaikki jääkiekon vaikeatkin osa-alueet. Tämän jälkeen oli hyvä lähteä itse kehittämään lajin osaamista. Harjoituksien lisäksi Roosa on omatoimisesti harjoitellut kotipihalla laukauksia maaliin.
– Ensimmäinen varsinainen pelini vuonna 2010 Kiilojen joukkueessa oli Oulussa Kärppiä vastaan.
Tästä pelaajaura on jatkunut nopealla kehityksellä ja Roosa pääsi mukaan Pohjoisen alueen katsastuksista aluejoukkueeseen. Loukkaantumisen takia alueturnauksesta poisjäänti jäi Roosaa harmittamaan.

Roosa pelasi Kiilojen aluesarjajoukkueessa, kunnes viime joulukuussa tarjoutui mahdollisuus siirtyä pelaamaan Nivalan Nice Hockeyn joukkueeseen, joka pelaa naisten mestistä. Nuoren pelaajan kaksoisedustus olisi onnistunut jos seurat olisivat sen sopineet.
Roosan taival joukkueessa alkoi hyvin, sillä jo toisessa mestiksen ottelussa Salossa Roosa teki joukkueensa ainoan maalin, joka lisäsi itseluottamusta joukkueen nuorimmalle pelaajalle. Nice Hockeyn harjoituksiin isä kuljettaa Roosaa. Joukkuehenki joukkueessa on ollut todella hyvä ja tämä auttaa myös sen menestymiseen.
Jääkiekkouran etenemisestä liigapelaajaksi Roosa ei vielä ole haaveillut, mutta se on tullakseen jos siihen tarjoutuu mahdollisuus tulevaisuudessa.
Esikuvapelaajana Roosa pitää Aleksander Barkovia, joka on edennyt urallaan nopeasti.

Roosa toteaa jääkiekon vievän aika paljon vapaa-aikaa, mutta aikaa kavereitten kanssa ja läksyjen lukemiseen jää riittävästi. Lukiossa on myös lajiin sopiva harrastevuoro, jossa voi kaksi tuntia viikossa esim. luistella.
Roosalla on paljon kavereita, jotka faneina käyvät kannustamassa Roosaa otteluissa.
Vapaa-ajalla Roosa kuuntelee paljon musiikkia, mutta erityistä suosikkiesiintyjää ei ole, kun niitä on niin laaja määrä. Piirtäminen on myös yksi mieluisa ja kehittävä harrastus.
Kesällä Roosa on pelannut Pesä-Kiiloissa pesäpalloa ja tulevanakin kesänä hän aikoo pelata naisten maakuntasarjan joukkueessa. Pesäpallotuomarina oleminen on kuitenkin kesän ykkösasia ja poikakaverikin löytyi Etelä-Suomesta pesisleiriltä. Koko perhe kulkee mukana Roosan harrastuksissa.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa

Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa


Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa

Haapajärven Kiilojen Tero Seppoälä voitti rulla-ampumahihdon pikakilpailun SM-kultaa Imatralla käydyissä kisoissa. Seppälä voitti toiseksi tulleen Olli Hiidensalon 30 sekunnin erolla. Lauantain yhteislähtökisassa Tero Seppälä oli viides ja kisan voitti Lahden Olli Hiidensalo. M normaalimatka...


Iltarastit 18.9.


Iltarastit 18.9.

Iltarastit Haapajärvellä A-rata 5.5 km (16): 1) Sauli Päivärinta NiS 39.25…6) Petteri Arovainio Rastiimi 47.36…9) Robert Hyvönen Rastiimi 50.04…12) Tero Kokkoniemi Rastiimi 1.03,40. B-rata 4.3 km (23): 1) Simo Jutila YK 38.20…6) Jorma Koirikivi Rastiim i 47.25…10) Päivi Lassila Rastiimi...


Viikonlopun tulossatoa


Viikonlopun tulossatoa

Suunnistus Iltarastit (Yö) Sievi 31.8. A-rata 5 km : 1) Toni Alasuvanto KJ 26.02…4) Teemu Vedenpää Rastiimi 31.19…12) Johanna Tiitto Rastiimi 39.57 13) Katariina Tiitto Rastiimi 40.41. B-rata 3.2 km: 1) Antti Kangas HU 23.15…15) Alena Ryda Rastiimi 1.00,55 15) Eila Tiitto Rastiimi...