Uutiset
Talvimatkailuunkin meillä on ainekset

Talvimatkailuunkin meillä on ainekset

– Saarisen laturetken tyyppinen tapahtuma tehtynä Peuran polun maastoon, vaikkapa muutettuna opastetuiksi retkiksi ihan Perhoonkin asti. Tai vaelluksia lumikenkäillen. Angry Birds -tapahtuman tyylisiä tapahtumia isompana,  matkailualan ammattilaisia Haapaveden ammattiopistossa kouluttava Markus Muuttola poimii esimerkkejä meidän talvemme mahdollisuuksista.
– Ja järville voisi aurata retkiluisteluradan ja ajaa sen vielä kunnan jäämatilla. Palvelisi se ainakin kuntalaisia.
Matkailualan restonomiksi opiskellessaan ja nykyisin omia opiskelijoitaan työharjoittelujaksoilla ohjatessaan Muuttola on nähnyt läheltä, mitä pohjoiseen Suomeen saapuville turisteille tarjotaan. Hiihtovaellusten ja kelkkasafarien sokeri ja suola ovat niiden oheen sirotellut eksoottiset ja jännittävätkin hetket shamaaneineen, susien ulvonta, revontulet. Hyvän palvelun takia piti palvelun tuottajan itsekin joskus myös uskaltaa heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi.
– Kaikki ainekset meilläkin täällä periaatteessa olisi. Tapahtumat ja ohjelmatarjota eivät ole paikkaan sidottuja, mutta ammattimainen ote toiminnassa pitää olla, hän aloittaa.
Vain se heikkous meillä on, ettei lähellä ole matkailukeskusta, joka luonnostaan synnyttäisi kysyntää ohjelmapalveluillekin.
– Siksi meillä pitäisi olla niin hyviä palveluita, että varta vasten niiden perässä tänne tullaan, hän haastaa.
Pelkästään ohjelmapalveluilla täällä kukaan tuskin kuitenkaan onnistuu leipäänsä tienaamaan.
– Mutta kyllä monet haluavat niitä täältä ostaa. Olenkin yrittänyt rohkaista muutamia yrittäjiä pitämään muun toimintansa ohessa listallaan myös esimerkiksi polttariporukoille sopivia palvelutuotteita.
Maaseudun matkailun kehittyminen ja säilyminen vaatii myös toimivaa yhteistyöverkostoa, johon tarvittaisiin sekä yrittäjiä että järjestöjä.
– Esimerkiksi erilaisten kehittämishankkeiden aikana toiminta aina kyllä aktivoituu, mutta kun hanke päättyy, loppuu myös yhteistyö, hän harmittelee.
Yksi esimerkki hienosta yhteistyöllä rakennetusta tapahtumasta on viime talven Talvisotahiihto, samoin nyt tammikuun viimeisenä viikonloppuna Haapajärvellä ja Reisjärvellä järjestettävät Angry Birds -tapahtumat.

Metsästysmatkailu on Markus Muuttolan mukaan hyvä esimerkki siitä, että Keski-Euroopasta ja Etelä-Suomesta tullaan tänne varta vasten, vaikkei paikkakunnasta välttämättä etukäteen tiedetä yhtään mitään.
– Varmaan hyvät mahdollisuudet olisi vaikkapa hauen ja kuhan kalastuksessa, jos vain olisi oikeata mentaliteettia, hän miettii.
Tuo mentaliteetti tarkoittaisi sitä, että niitä yleensä himottuja isojakin kaloja todella olisi vesissä tarjolla. Eli pyydysten silmäkokojen kanssa meidän paikallisten pitäisi olla tarkkoina.
Luontomme luontaisesta vetovoimasta Markus Muuttolalla on kokemusta myös isänsä erämatkailuyrityksen kautta. Kerrankin oli ryhmä keskieurooppalaisia metsästäjiä saapunut Reisjärvelle vain hyvin kevyissä asusteissa, koska matkalaukut valitettavasti olivat lentomatkan aikana eksyneet väärään paikkaan. Ilta pimeni ja isäntäväellä hiipi pienoinen hätä siitä, mitä eräohjelmaa nyt tarjota koleaan syyskeliin sopivia tamineita odotellessa.
–  Onneksi taivaalle ilmestyivät revontulet. Eivät mitenkään erityisen värikkäät, mutta miehet niitä haltioissaan ihastelivat ja olivat tyytyväisiä. Ilta oli pelastettu, ei siihen mitään muuta tarvittu, Markus Muuttola kertoo.

Yksi tapa tehdä palveluita tunnetuksi ovat erilaiset tapahtumat, joita kyllä voi järjestää myös talvella.
– Aikoinaanhan Reisjärvellä järjestettiin poroajoja, jääratakisoja, isoja pilkkikisoja. Silloin ei vain majoituspuitteet olleet niin hyvällä mallilla kuin nykyään, Muuttola heittää esimerkkejä.
Entä muistatteko vielä meillä vuosia sitten vaikuttaneen matkailumies Unto Westerdahlin?  Hänen ajatuksenaanhan oli yhteistyöllä houkutella alueelle esimerkiksi venäläisiä matkailijoita. Ryhmä bussiin ja Kalajoelle kylpylään ja sitten jonkin ostoskeskuksen kautta vaikkapa Reisjärvelle moottorikelkkaretkelle, koiravaljakkoajelulle ja nokipannukahville jonkin Peuran polun varrelta löytyvän lammen rannalle.
– Sittemmin tuon kaltaista konseptiahan on kokeiltu ihan menestyksekkäästi monella alueella, ehkä siitä olisi ajan myötä voinut jotain syntyä Reisjärvelläkin, Markus Muuttola miettii.

KUVA: Jollekin jo potkukelkkaretki voi olla elämys. Reisjärvellä Vuohtojärven rannassa asuva matkailuopettaja ja kansainvälisyyskoordinaattori Markus Muuttola uskoo alueemme talvisen luonnon vetovoimaan. Matkailun kehittyminen vaatii lisäksi palveluihin panostamista ammattimaisella otteella.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...


Mies kuoli rivitalon palossa


Mies kuoli rivitalon palossa

Haapajärven Hallakankaantiellä syttyi asuntopalo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rivitalon päätyhuoneistossa olleen tulipalon sammutustöissä asunnosta löytyi keski-ikäinen vainaja, joka on paikkakuntalainen mies. Tuli oli palanut perusteellisimmin makuuhuoneen sängyn luona. Poliisi...