Blogit
Kruunaako aita pihan?

Kruunaako aita pihan?

Aitaa

Aitatarvikkeet

Tästä se lähtee.

Nykyinen aidanpätkä pihaan tulessa on saanut useammankin naurahtamaan, eli pitäisikö sille tehdä jotain. Valokuvauksellisesti vanha aita on idyllinen, koska aita on vuosien saatossa sammaloitunut. Naapurilta kuulin että pihassamme on ollut jopa portit jotka olivat kokeneet yhtä sun toista. Tällä hetkellä  aidasta on jäljellä vajaa yhdeksän metriä joka on maalattu punamultamaalilla.
Viime viikolla kuin tilauksesta huomasin ystäväni kaupittelevan valmiita aitaelementtejä. Ne olivat vanhat päiväkodin aidat ja olleet varastossa jo vuosia.
Niinpä kaupat sovittiin ja aitojen tuunaus aloitettiin.

Aitaelementit olivat niin sanotusti kaksipuoleiset eli purin toiselta puolelta kaikki laudat pois ja laskin ylimmäistä tukilautaa laudan verran alas. Näin ollen aitaelementistä tuli paljon kevyemmät.
Pienellä muutostyöllä saa vanhoistakin aidoista omaan pihaan sopivan malliset jotka istuvat ympäristöön.
Mikäli käytettyjä elementtejä ei löydä voi samalla malilla tehdä myös uudesta höyläämättömästä lautatavarasta saa aitaa tosi näppärästi.

Se mikä tässä projektissa oli hauskaa on se, että ensin puretaan ja sitten kootaan takaisin. Elementit oli valmiiksi pohjamaalissa, osin vain koottu hakasnaulaimella ja osin ruuvattu ruuveilla kiinni. Purkutyö oli jokseenkin hidasta mutta tulos on sen arvoista.
Malliaidan laitoin katoksemme eteen joka suorastaan huusi aidanpätkää.
Varsinaiseen  aitaan teen vielä muutaman muutoksen eli yläpäähän poraan isot reiät, kuten vanhassakin aidassa oli. Mahdollisesti pylväisiin tulee vielä salmiakkikuviot ja väritys tulee olemaan valkoinen punaisin somistein.

Kuvat: Mervi ja Wesku Luhtala

 

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...