Uutiset

Karhu liikuskellut keskustan tuntumassa

Haapajärvellä on tehty kesän aikana muutamia karhuhavaintoja aivan keskustan liepeillä. Viime viikolla karhun ääntä kuultiin pieneläinten hautausmaan liepeillä Ouluntien tuntumassa lähellä Koivuhakaa.
Petoyhdyshenkilö Olli Leppänen harmittelee, että hän ei heti päässyt tutkimaan jälkiä.
– Kiertelin alueella, mutta sade oli pyyhkinyt mahdolliset jäljet pois. Havainto perustuu ohikulkijan kuulemiin ääniin ja murinaan.
Leppäsen kokemuksen mukaan äänet eivät voineet olle hirvien kiimaääniä, vaikka ne melkoista murinaa onkin. Elokuun puoliväli on liian aikaista hirvien kiimalle.
Leppänen aikoo edelleen pitää aluetta silmällä ja käydä välillä tarkistamassa, onko jälkiä ilmaantunut.
– Pitää vielä käydä läheisellä viljapellolla varmistamassa, onko sieltä syöty.
Jos jälkiä ei löydy, karhu on ilmeisesti jatkanut matkaansa. Leppäsen mukaan nuoret karhut vaeltavat, ja usein pysähtyvät jonnekin syömään. Aika harvinaista on, että vaeltavan karhuun törmää.
– Onneksi meillä ei pariin vuoteen ole ollut erauskarhuja, jotka kiertäisivät kaivelemassa komposteja ja grillipaikkoja. Kesän aikana havaitut karhut ovat jatkaneet matkaansa.

Alkukesästä Leppänen törmäsi kuitenkin poliisien kanssa vähältäpititilanteeseen, kun Veihtilahden kasvitarhan ohi tallustellut karhu lähti Haanpään rannasta uimaretkelle keskustan suuntaan.
Karhu ui joen yli ja aikoi nousta maihin Ronkaalan pappilan rannassa. Läheisen pubin terassilta kuului sen verran ihmisten ääniä, että karhu muutti mieltää ja palasi takaisin. Karhu nousi maihin Harjunniemen kohdalla ja jatkoi Ylipään suuntaan.
– Aamuyöllä karhu oli Keskitalon vaiheilla ja hävisi siitä sitten. Ilmeisesti palasi sinne mistä oli tullutkin.
Leppänen seurasi karhua aamupuolelle asti ja ilmoitti poliisille, ettei karhusta ole enää ihmisille haittaa.
– Jos se olisi noussut pappilan rannasta ylös, se olisi tullut suoraan keskustaan. Silloin olisi ollut hälytyksen paikka.
Saman nuoren karhun jälkiin Leppänen törmäsi viime viikolla Kiurunperällä. Karhu oli kulkenut Reisjärventien suuntaa ja sieltä ilmeisesti Antinkallion suuntaan. Leppäsen mukaan ne ovatkin metsämaita, joissa karhu normaalistikin liikkuu.
Olli Leppänen toivoo, että kaikista karhuhavainnoista ja epäilyistä ilmoitettaisiin hänelle.
– Minulla on aina välineet pakattu valmiiksi reppuun, joten voin lähteä milloin vain.
Hän uskookin, että havaintoja tulee nyt enemmän, kun puolukoiden poiminta-aika lähenee. Mustikkasaalis oli heikko ja ihmiset liikkuivat vähemmän metsissä, mutta nyt näyttäisi tulevan todella hyvä puolukkasato.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...


Mies kuoli rivitalon palossa


Mies kuoli rivitalon palossa

Haapajärven Hallakankaantiellä syttyi asuntopalo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rivitalon päätyhuoneistossa olleen tulipalon sammutustöissä asunnosta löytyi keski-ikäinen vainaja, joka on paikkakuntalainen mies. Tuli oli palanut perusteellisimmin makuuhuoneen sängyn luona. Poliisi...