Uutiset
Ahkera TET-harjoittelija Maaselässä

Ahkera TET-harjoittelija Maaselässä

Haapajärvellä 9. luokkalaisilla kouluvuoteen kuuluu viikonmittainen työelämään tutustuminen, eli TET. Tällä viikolla Maaselässä on tutustumassa Tiia Ahmaoja.
– Odotan että tulee olemaan kivaa ja opin uusia juttuja, Ahmaoja kertoo TET-jakson ensimmäisenä päivänä.
Vaikka useille tet on ensimmäinen kosketus työelämään, Ahmaojalle ei.
– Viime kesänä olin S-Marketissa, ja sitten on ollut koulun taksvärkkipäivät ja kahdeksannen luokan päivän tet-harjoittelu, Ahmaoja summaa.
Tetistä moni voi saada suuntaa tulevaisuudelleen. Saattaapa jopa löytää oman tulevaisuuden ammattinsa. Ahmaojalle tulevaisuuden suunnitelmat eivät kuitenkaan ole vielä ihan selvillä.
– Todennäköisesti menen Haapajärven lukioon, Ahmaoja miettii.

Maaselkään Ahmaoja päätyi lapsuuden haaveen takia.
– Pienenä halusin toimittajaksi, Ahmaoja paljastaa.
Saa nähdä, toteutuuko lapsuuden haave vaiko ei. Tällä viikolla Ahmaoja pääsee kokeilemaan niin haastatteluiden kuin juttujenkin tekoa, ja ensimmäisen jutun saa lukea jo tästä samaisesta lehdestä.
Tet-jakso tuo tervetullutta vaihtelua koulunkäyntiin.
– Onhan se aika mahtavaa päästä näkemään minkälaista töissä on, ja pääsee muuallekin kuin kouluun, Ahmaoja toteaa.
Koulussa tet-jaksoon valmistauduttiin opinto-ohjaustunneilla. Paljon puhuttiin etukäteen, ja myös tet-viikon aikana pitää täyttää tehtäviä nettiin. Näin opinto-ohjaaja voi seurata tet-viikon kulkua, ja lisäksi oppilaat joutuvat itsekin miettimään työviikkoa enemmän.

Tettiläiset voivat piristää työpaikkaa, vaikka se vaatiikin aina työntekijöiltä oman panoksensa, jotta tet-viikosta saa mukavan kokemuksen niin tettiläiselle kuin työpaikallekin. Vaikka mediassa on ollut monien työnantajien kokemuksia laiskoista tettiläisestä, ei sellaista tänne Maaselälle eksynyt.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...