Uutiset
Haapajärven kirjastossa Raimo Puustisen Hailuoto-sarja

Haapajärven kirjastossa Raimo Puustisen Hailuoto-sarja

Haapajärven kirjastossa on marraskuun loppuun saakka nähtävillä Oulun taidemuseon kiertonäyttely, joka esittelee Raimo Puustisen Hailuoto-akvarelleja kolmelta vuosikymmeneltä. Vuonna 1935 Käkisalmella syntynyt Puustinen kertoi aikoinaan Oulun taidemuseon haastattelussa Hailuodon olevan kuin paratiisi.
Puustinen näki Hailuodon luonnossa samoja piirteitä kuin lapsuuden maisemissaan Karjalan kannaksella, ja hän palasikin luodolle joka kesä vuoteen 2001 saakka.

Hailuoto-sarjan teokset ovat Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmista, jonne Puustisen perikunta lahjoitti sarjan Puustisen kuoltua vuonna 2008. Puustinen piirsi yleensä lyijykynällä, ja omimmillaan hän oli kuvatessaan maalaiselämää. Tunnetuimmiksi hänen töistään ovat muodostuneet Juhani Ahon Rautatien kuvitus 1973 ja Tieto Finlandia ehdokkuus piirustuksilla aiheesta Suomalainen kylä 2000.

Kuva: Auranahon ylpeys 1992, Oulun taidemuseon tiedotteesta

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...