Urheilu

Tykkilumilatu valmiina Petäjämäellä

Reisjärven Petäjämäen tykkilumiladulla on maanantaina ja tiistaina työskennellyt ahkera talkooporukka
lumen levityksessä. Viisi isoa traktoria maansiirtokärryineen on ollut ajamassa lunta ladulle. Molempina päivinä ajettiin viisi tuntia lunta kertoi Reisjärven vapaa-aikasihteeri Teijo Haapaniemi.
Ladusta tulee leveä joten keskellä voi hiihtää vapaalla ja laidassa perinteisellä hiihtotavalla. Ladun pituus on vajaa kaksi kilometriä ja ladulla on oikeanpuoleinen liikenne ja sitä hiihdetään edestakaisin. Lähtöpaikkana on Petäjämäen parkkipaikka.

Latukoneen kanssa aluetta viimeistellyt Asko Nyman sanoi lunta olevan niin paksusti, että latu kestää luonnonlumen odotuksen, vaikka olisi hiukan lauhempaakin.
Latu avataan keskiviikkona klo 18.00 ja valot ladulta sammuvat iltaisin klo 21.30.
Hiihtäjät ovat jo odottaneet ladun valmistusta ja maakunnan kilpahiihtäjien lisäksi monet kuntoilijat
ovat käyttäneet latua hyväkseen iloitsi Haapaniemi.
Reisjärven Pilke järjestää ladulla 3.12 kansalliset hiihdot kertoi Pilkkeen hiihtojaoston puheenjoh-
taja Kimmo Parkkila. Hiihdot avaavat alueemme hiihtokauden.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

SC Lääderi ahkeroi 4. divarissa

SC Lääderi ahkeroi 4. divarissa


SC Lääderi ahkeroi 4. divarissa

Haapajärvinen salibandyseura SC Lääderi perustettiin viime vuonna ja se lähti avauskaudellaan pelaamaan salibandyn 5.divivioonassa. Kausi meni joukkueelta pelillisesti hyvin, sillä joukkue saavutti sarjakaudella 12 voittoa, yhden tasapelin ja kaksi tappiota. Tämä tiesi heti lohkon ykköstilaa ja...

Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa

Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa


Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa

Haapajärven Kiilojen Tero Seppoälä voitti rulla-ampumahihdon pikakilpailun SM-kultaa Imatralla käydyissä kisoissa. Seppälä voitti toiseksi tulleen Olli Hiidensalon 30 sekunnin erolla. Lauantain yhteislähtökisassa Tero Seppälä oli viides ja kisan voitti Lahden Olli Hiidensalo. M normaalimatka...


Iltarastit 18.9.


Iltarastit 18.9.

Iltarastit Haapajärvellä A-rata 5.5 km (16): 1) Sauli Päivärinta NiS 39.25…6) Petteri Arovainio Rastiimi 47.36…9) Robert Hyvönen Rastiimi 50.04…12) Tero Kokkoniemi Rastiimi 1.03,40. B-rata 4.3 km (23): 1) Simo Jutila YK 38.20…6) Jorma Koirikivi Rastiim i 47.25…10) Päivi Lassila Rastiimi...