Uutiset

Haapajärvi päässyt kiinni myönteiseen kehitykseen

Vuosijuhlaan valmistuva Haapajärven kaupunki on päässyt mukaan talouden nousevaan virtaan. Kaupunginjohtaja Juha Uusivirran mukaan 40-vuotta täyttävässä kaupungissa näin aktiivista liikerakentamista ei ole nähty vuosikymmeniin. Kauppakeskus Stoolperi on jo avattu, vielä rakennusvaiheessa ovat S-marketin ja Stiletton uudet myymälärakennukset.

Perustekijöinä Haapajärven myönteiselle kehitykselle ovat Uusivirran mukaan sijainti, ihmiset ja aktiivinen yritystoiminta.

Kartasta katsoen näyttää siltä, että Haapajärvi on kaukana kaikesta. Lähimpään suureen kaupunkiin on parin tunnin ajomatka. Juha Uusivirta kuitenkin muistuttaa, että kaupunki sijaitseen liikenteellisessä solmukohdassa. Täällä risteävät niin rautatiet kuin maantiekin.

Rautatiestä henkilöliikenteen käytössä on Ylivieska-Iisalmi osuus. Haapajärveltä etelään Jyväskylän suuntaan lähtevää rataa käytetään tavaraliikenteessä. Äänekosken uusi biotuotetehdas tulee tarvitsemaan runsaasti raaka-ainetta ja rata tarjoaa väylän kuljettaa puutavaraa Haapajärveltä etelään. Kaupunki onkin jo esittänyt liikennevirastolle, että radan kunnossapitoa tulisi jatkaa ja tarvittaessa se pitäisi peruskorjata.

Yritykset tarvitsevat työvoimaa ja toistaiseksi Haapajärvellä on tarpeeseen pystytty vastaamaan. Vuosia jatkunut muuttotappio tuottaa kuitenkin kaupungille haasteen, kuinka saada väestömäärä jälleen kasvuun.

Haapajärven korkea syntyvyys toki tuottaa uutta väestöä, mutta se pitää myös saada pysymään seudulla. Siksi pitäisi panostaa myös koulutustarjonnan jatkuvuuteen. Alueen koulutustarpeet unohtava lainsäädäntö tuottaakin Juha Uusivirralle huolta, sillä koulutuspaikkojen mahdollinen väheneminen saattaa edesauttaa nuorten siirtymistä muihin kasvukeskuksiin.

Työpaikkojen tarjoajana julkisen hallinnon ohella toimivat PK-yritykset. Ne työllistävät paitsi paikkakuntalaisia myös naapurikuntien väkeä. Työpaikkaomavaraisuus kaupungissa on yli 100. Kaupunki pyrkii myös aktiivisesti luomaan olosuhteita yritysten toiminalle. Täällä rakennetaan uusia tiloja yritysten käyttöön ja panostetaan elinkeinopalveluihin siirtämällä resursseja kaupungin omaan yrityspalveluyritykseen.

Kaupungin menestyksen turvaamiseksi Juha Uusivirran kehottaa kaupunkilaisia olemaan ylpeitä kotiseudustaan ja kehittämään sitä omalla työpanoksella. Näin hänen visionsa kasvavasta ja hyvinvoivasta kaupungista voi toteutua.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...


Mies kuoli rivitalon palossa


Mies kuoli rivitalon palossa

Haapajärven Hallakankaantiellä syttyi asuntopalo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rivitalon päätyhuoneistossa olleen tulipalon sammutustöissä asunnosta löytyi keski-ikäinen vainaja, joka on paikkakuntalainen mies. Tuli oli palanut perusteellisimmin makuuhuoneen sängyn luona. Poliisi...