Uutiset
Mika Myllylän patsas paljastetaan elokuussa 2019

Mika Myllylän patsas paljastetaan elokuussa 2019

Nuorisovaltuuston aloitteesta kimmokkeen saanut Mika Myllylän patsashanke on myötätuulessa. Vastuun hankkeesta ottaneella Haapajärven Kiiloilla on selkeät suunnitelmat syksyyn 2019 saakka.
Patsaan suunnittelee ja  toteuttaa halsualainen Seppo Kalliokoski, jonka tekemä pienoispatsas on Mika Myllylän palkintonäyttelyssä. Veistoksen on lahjoittanut kokoelmaan Keski-Pohjanmaan Liikunta ry.
Kiilojen puheenjohtaja Ilkka Heinosen mukaan puuveistoksessa on sitä henkeä, joka halutaan myös patsaaseen. Heinonen ja muu toimikunta on kutsunut muistomerkkiä työnimellä ”Murtunut latu”, joka kuvaa hyvin niin veistosta kuin Mika Myllylän uraa.
Kalliokoski suunnitteli ja valmisti KepLin tilauksesta pienoisveistoksen Ramsaun kisojen jälkeen, kun Lahden kisat olivat tulossa.
– Myllylän maaliintulo jäi mieleeni ja ajattelin, että veistoksen voisi tehdä siitä. Hiihdon liikettä on vaikea kuvata, mutta tuuletuksen pysähtyneestä liikkeestä se onnistuu.
Pienoisveistoksessa samoin kuin tulevassa patsaassa on samaa henkeä kuin Hannes Heikuran palkitussa valokuvassa, jossa MikaMyllylä harjoittelee Tervanevalla. Taiteilija kertookin, että sitä henkeä hän on pyrkinyt hakemaan suunnittelemaansa muistomitaliin.
Myllylän patsashanke kustannetaan pitkälle hankerahoituksella, jonka tueksi käynnistetään kansalaiskeräys. Ilkka Heinonen kertoo, että tarkoituksena on valmistaa pienoisveistos, jota myydään yrityksille sekä muistomitali, joka on kaikille julkisessa myynnissä.
– Muistopatsaita valmistetaan noin 10-20 kappaletta ja hinta vaihtelee 1ı000-1ı500 euron paikkeilla. Muistomitaleja tehdään reilu sata kappaletta ja hinta lienee noin 80 euroa.
Mika Myllylän varsinainen patsas tulee kirjastotalon vasemmalle puolelle Kauppakadun ja seurakuntatalolle johtavan tien väliselle alueelle. Taustalla häämöttää Ronkaalan urheilualue, jossa Mika Myllyläkin on aikanaan hiihtänyt.
– Kirjastot

Muistomitali.

alon seinään voidaan kiinnittää muistotaulu, jossa kerrotaan Myllylän urasta ja saavutuksista, Heinonen kaavailee.
Seppo Kalliokoski on suunnitellut tekevänsä veistoksen luonnollisessa koossa. Vaikka näköispatsasta siitä ei tulekaan, mittasuhteet ja asento ovat Myllylälle tyypilliset.
– Patsaaseen tulee noin 120 senttimetriä korkea graniittijalusta. Patsaan kokonaiskorkeus on noin 3,5 metriä.
Jalustassa on halkeama, joka kuvaa urheilijan rankkaa elämää sekä Myllylän uran loppuvaiheita. Jalusta tehdään vaaleanharmaasta Kurun graniitista. Patsas myös valaistaan.
Heinonen arvioi, että koko patsashankkeen kustannukset ovat noin 70ı000-100ı000 euroa. Syksyllä Kiilat hakee suunnitelmilleen hankerahoitusta.
Kiilat on suunnitellut, että koko vuosi 2019 julistetaan Mika Myllylän juhlavuodeksi, sillä hiihtäjälegenda täyttäisi 50 vuotta 12.9.2019. Patsaan paljastustilaisuus on siksi kaavailtu elokuulle.
– Saman vuonna järjestämme maakuntaviestin, jolla myös voidaan juhlistaa Myllylän uraa.

 

Kuva: Patsaan paikalla Haapajärven Kiilojen puheenjohtaja Ilkka Heinonen, kulttuuriohjaaja Soili Pentikäinen, taiteilija Seppo Kalliokoski ja liikuntasihteeri Jarmo Eronen.

 

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa

Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa


Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa

Aasian 18. taidebiennaali, maanosan suurin nykytaidetapahtuma on parhaillaan meneillään Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Suomea tapahtumassa edustaa mediataiteilija Olli Romppanen (s. 1984), jonka valokuvateoksia nähdään biennaalin päänäyttelyssä. Osa teoksista on kuvattu Haapajärvellä ja...

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...