Blogit
Muotia, muotia

Muotia, muotia

Hengitys huuruaa aamuvarhaisella lenkillä koiran kanssa. Vaatetta on tullut päälle sen verran, etten palele ja koirakin tassuttelee tavalliseen tahtiinsa. Takaa sujahtaa ohi polkupyörällä nuori tyttö, ilmeisesti kouluun menossa. Vilukissan sydäntä vihlaisee. Tyttö polkee avopäin, jalassa on tennarit ja paljas nilkka vilkkuu 10 senttiä ennen kuin farkujen lahje peittää pohkeen. Pienen kauhistuksen jälkeen mieleeni vilahtelee muistoja omasta nuoruudestani. Aika aikaa kutakin jne.
Odotan Tapiolassa bussia iltapimeässä. Olen käynyt kylässä kotikylän tytön luona. Pakkasta on yli kaksikymmentä astetta, eikä bussia näy. Minulla on jalassa ”amarit”, hame on lyhyt, samoin takki. Hytisen kylmästä. Viereen pysähtyy autolla pariskunta, joka kysyy mihin olen matkalla ja tarjoutuu viemään minut kotiin. Epäröimättä menen kyytiin.
Munkkiniemeen pääsen lämpimässä autossa. Hyvästiksi mies käskee viedä isälle sellaisia terveisiä, että antaa selkään ajattelemattomalle tytölle, joka palelluttaa itsensä. Kiitollisena, mutta vähän häpeissäni luikahdan pakkaseen. Isä on onneksi viidensadan kilometrin päässä, eikä ole tietoinen siitä,että nuoruus ja hulluus on lähtenyt siitä perheestä maailmalle.
Päätä ei silloinkaan palellut, sillä silloin olivat peruukit muotia,ei siinä karvalakkia tarvinnut. Ei pätenyt kansakoulun opettajan ohje, että pitäkää jalat kuumana ja pää kylmänä. Minulla oli toisin päin.
Eipä nuo kaikki nykyajakaan muotivillitykset täti ihmisen silmiä hivele. Floridassa Ocalan kaupunki jopa kielsi liian alhaalla lököttävät housut. Rikkomuksesta oli luvassa sakkoja tai jopa vankeutta. Laki oli voimassa kaksi kuukautta, ennen kuin se kumottiin.
Täytyy sanoa,että vilahtava ”rekkamiehen hymy” tai pilkottavat alushousut eivät näytä kovin hyvältä varsinkaan näissä vähän vanhemmissa silmissä.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...