Blogit
Lähiruokaa itse tehden

Lähiruokaa itse tehden

Jälleen kerran tuli mieleen ajatus, että tehtäisiin itse makkaroita. Monesti on pitänyt, mutta aina on jäänyt tekemättä. Ainakin tietäisi mitä syö. Jää pitkä lista E-aineita pois.
Pakastimesta löytyy kaurista, jänistä ja lampaan rasvaa. Enää ei puuttu kuin suoli ja ja hiukan possua kaveriksi. Niitähän saa aika läheltäkin eli Sikabaarista.
Tulostin reseptin netistä ja lähdin kauppaan maustelistan kanssa. Ostin molempia suolia. Lampaan suoliin tehtiin nakkeja ja possun suoliin makkaroita. Suolen hinta on mielestäni edullinen, 6 eurolla saa suolta jopa 9 metriä.
Hämäläisistä juuristani johtuen kokeilimme myös mustaamakkaraa, koska tuoretta Tapolan herkkua täältä ei saa.  Oiva keino saada tuoretta on tehdä se itse.
Tärkeintä on puhtaat työvälineet ja ripaus ennakkoluulotonta mieltä. Tämä jos mikä on hauskaa puuhaa isommallakin porukalla. Reseptejä on runsaasti saatavilla ja variaatioita voi tehdä itsekin, kun hiukan perehtyy asiaan.
Yksi tärkeä asia onnistumisen kannalta on se, että massaa pursotetaan sen verran, että makkaralla on varaa turvota. Jätä suoleen tyhjää noin 1/3 osaa.
Pursota massa suoleen makkarasuppilon avulla joko lihamyllyllä tai yleiskoneella. Esikeitä makkaroita tai nakkeja noin 20 min. 80-asteisessa lihaliemellä maustetussa vedessä.
Mustaa makkaraa ei tarvitse esikeittää, vaan kypsennys tapahtuu uunissa. Massasta kannattaa paistaa  pannulla koepulla ja tarkistaa maku ja suolaisuus.

Ohessa muutama video makkaran teosta.

https://quik.gopro.com/v/vJz4WgaNXk/

https://www.icloud.com/attachment/?u=https%3A%2F%2Fcvws.icloud-content.com%2FB%2FASIGna0JEFpyYIO65u51X2xT37bfAdWqxGYbjr0fV3Mc42Jy_7EnOaYM%2F%24%7Bf%7D%3Fo%3DAsDvEmWl-DTOWxSKwM1A2wofXwyF2yywXosu24DfIcC0%26v%3D1%26x%3D3%26a%3DBVk-1OhfY9WzAyK2OQEA_wHIAP9Rw8Hl%26e%3D1489234677%26k%3D%24%7Buk%7D%26fl%3D%26r%3D94A585B4-1EAC-46B0-B831-78287D42BBA9-1%26ckc%3Dcom.apple.largeattachment%26ckz%3DB70DCEB7-D16B-4EEF-BB2B-1FF9CBB8E89B%26p%3D9%26s%3Du8qXJTRoDbBqOkfEUdAR_eSGds8&uk=GUNsb1GxSygbiNRNXjiPgw&f=1080p.mov&sz=51786481

Tässäkin hommassa voi käydä niin, että omien makkaroiden jälkeen on vaikea ostaa kaupan grillimakkaroita.

Kuva ja videot: Wesku Luhtala

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...