Uutiset

Naperoleiri Haapajärvellä 2018

Haapajärven Pesä-Kiilat järjestää kesällä 2018 kaikista pienimpien pelaajien eri naperoiden (G-F-junioreiden) leirin. Pesäpalloliiton johtokunta on myöntänyt seuralle  kokouksessaan valtakunnallisten pesäpalloleirien järjestämisoikeudet.
Lasten leirit ovat perinteisesti suosittuja. Esimerkiksi tulevan kesän neljälle leirille on ilmoittautunut yhteensä jo lähes 400 joukkuetta, mikä näkyy myös kiinnostuksena tapahtumien järjestämiseen.
– Leirit ovat haluttuja tapahtumia myös järjestäjien näkökulmasta. Saimme peräti 41 hakemusta vuosille 2018-2020, joten järjestelyoikeuksien myöntäminen oli haastava tehtävä. Päätöksissä painotettiin pesäpalloliikkeen tulevaisuuskuvatyön asettamia suuntaviivoja, Pesäpalloliiton seuratoiminta- ja nuorisopäällikkö Jari Malinen kertoo.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa

Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa


Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa

Aasian 18. taidebiennaali, maanosan suurin nykytaidetapahtuma on parhaillaan meneillään Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Suomea tapahtumassa edustaa mediataiteilija Olli Romppanen (s. 1984), jonka valokuvateoksia nähdään biennaalin päänäyttelyssä. Osa teoksista on kuvattu Haapajärvellä ja...

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...