Urheilu
Antti Vuolas kaasutteli U21 SM-pronssia

Antti Vuolas kaasutteli U21 SM-pronssia

Speedwayn nuorten alle 21-vuotiaiden SM-finaali ajettiin lauantaina Haapajärven Kauniskankaan radalla hienossa kesäsäässä. Kilpailuun ilmoittautui kymmenen ajajaa, mutta poisjääntien vuoksi kisaan lähti kahdeksan kuljettajaa.
Aluksi ajettiin kahdeksan alkuerää, jonka jälkeen oli vuorossa semifinaalit ja finaali.
Alkuerissä eniten pisteitä keräsivät VRT:n Niklas Säyriö ja HjMK:n Antti Vuolas, jotka yhdeksällä kerätyllä pisteellä selvittivät tiensä suoraan finaaliin. SeMK:n Henri Ahlbon ja HjMK:n Niilo Vuolas seitsemällä pisteellä pääsivät semifinaaliin, jonne viidellä pisteellä selvisivät myös PMK:n Jooa Partanen ja SeMK:n Arttu Pentinmäki.
Jooa Partanen ajoi semifinaalin voittoon ja toisena finaaliin selvisi Henri Ahlbom. Niilo Vuolas oli erän kolmas ja jäi niukasti pois finaalista, mutta sijoittui kisassa hienosti viidenneksi.
Finaalissa edellisvuoden mestari Jooa Partanen ajoi jälleen voittoon ja Niklas Säyriö oli toinen ja Antti Vuolas kaasutteli kolmossijan. Henri Ahlbom joutui tyytymään nelossijaan.
Jooa Partanen sanoi mestaruuden ratkettua ajopäivän olleen vaikeuksia täynnä, sillä heti avauserässä pyörä hyytyi ja yksi alkuerä päätyi hylkäykseen ritsakosketuksesta. Partanen totesi armeijan takia olleen 1.5 kuukautta ajotauolla ja tämäkin vaikeutti ajotottumusta, mutta onneksi tie selvisi niukasti finaaliin ja mestaruuden uusiminen tuntui vaikeuksien jälkeen makealta.
Antti Vuolas ajoi uransa ensimmäisen SM-mitalin kotiradallaan isolla pyörällä, sillä minispeedwayssä Antti Vuolaksella on kolme SM-kultaa ja PM-pronssi. Antti totesi olevansa kisaan tyytyväinen, sillä mitali oli kisaan lähdettäessä tavoitteena ja kotiyleisön edessä sen saavuttaminen tuntui todella hienolta.
Niilo Vuolas kisan viides oli todella lähellä finaalipaikkaa. Niilo sanoi kisan alkaneen todella hyvin kahdella erävoitolla, mutta tällä kertaa ei finaalipaikka juuri armeijasta päässeelle irronnut.
Tyytyväinen Niilo oli myös ajopäivään. Vuolasten poikien ajot jatkuvat jo tiistaina, kun Varkaudessa ajetaan SM-liigan kisa.

Tulokset U21 SM: 1) Jooa Partanen PMK 5+6 2) Niklas Säyriö VRT 9+2 3) Antti Vuoloas HjMK 9+1 4) Henri Ahlbom SeMK 7+2 5) Niilo Vuolas HjMK 7+1 6) Arttu pentinmäki SeMK 5 7) Toni Hyyryläinen HyMK 8) Allan Angelstok EE 2.

Kuva: Antti Vuolas johtaa Niilo Vuolas ja Niklas Säyriö seuraavat erän voittajaa.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa

Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa


Tero Seppälälle rullaten SM-kultaa

Haapajärven Kiilojen Tero Seppoälä voitti rulla-ampumahihdon pikakilpailun SM-kultaa Imatralla käydyissä kisoissa. Seppälä voitti toiseksi tulleen Olli Hiidensalon 30 sekunnin erolla. Lauantain yhteislähtökisassa Tero Seppälä oli viides ja kisan voitti Lahden Olli Hiidensalo. M normaalimatka...


Iltarastit 18.9.


Iltarastit 18.9.

Iltarastit Haapajärvellä A-rata 5.5 km (16): 1) Sauli Päivärinta NiS 39.25…6) Petteri Arovainio Rastiimi 47.36…9) Robert Hyvönen Rastiimi 50.04…12) Tero Kokkoniemi Rastiimi 1.03,40. B-rata 4.3 km (23): 1) Simo Jutila YK 38.20…6) Jorma Koirikivi Rastiim i 47.25…10) Päivi Lassila Rastiimi...


Viikonlopun tulossatoa


Viikonlopun tulossatoa

Suunnistus Iltarastit (Yö) Sievi 31.8. A-rata 5 km : 1) Toni Alasuvanto KJ 26.02…4) Teemu Vedenpää Rastiimi 31.19…12) Johanna Tiitto Rastiimi 39.57 13) Katariina Tiitto Rastiimi 40.41. B-rata 3.2 km: 1) Antti Kangas HU 23.15…15) Alena Ryda Rastiimi 1.00,55 15) Eila Tiitto Rastiimi...