Uutiset
”Kansanedustaja ei saa unohtaa maaseutua”

”Kansanedustaja ei saa unohtaa maaseutua”

Perussuomalaiset ovat pistäneet parastaan, sillä kansanedustaja Arja Juvonen on saapunut torille jututtamaan ihmisiä. Kahvijonoa kertyy jo ennen puoltapäivää, osa ihmisistä seuraa tilannetta kauempaa, mutta osa tulee innokkaasti jututtamaan kansanedustajaa. Ihailijat ottavat kuvia ja toteavat tyytyväisenä, että vihdoin ja viimein Juvonen on saapunut Haapajärvellekin.
– Levitin ilmoitustauluille Juvosen kuvia ja tiedotteita tästä tapahtumasta, ja yön aikana kuvat olivat kadonneet tauluilta. Hän on siis hyvin pidetty kansanedustaja, Pyhäjärven perussuomalainen Markku Kämäräinen tuumaa.

Kämäräinen on torilla turvallisuustehtävissä, ja juuri turvallisuusjuttuihin hän haluaisi kuulla kommenttia Juvoselta. Eilen Mikkelistä matkanneella kansanedustajalla onkin paljon sanottavaa haapajärviläisille.
– Täällä asukkaat saavat olla ylpeitä upeasta pienestä kaupungistaan. Heräsin tänä aamuna Hotelli Haapajärvessä ihanaan hiljaisuuteen luonnon ja rauhallisuuden ympäröimänä, Juvonen sanoo.
Hänen mukaansa toisista huolehtiminen näkyy Haapajärvellä, ja se onkin erittäin tärkeä arvo, mikä ei kaupunkielämässä välttämättä tule ilmi. Siksi tärkeää olisikin, että maaseutu säilyisi Suomessa työpaikkojen ja koulutuksen pysyessä lähellä, ja soten tuodessa turvaa myös Haapajärven tasolle.
– Kun lähden kierrokselle, opin joka kerta uutta ja saan näkemyksen siitä, mitä Suomessa tapahtuu. Kansanedustaja ei saa unohtaa maaseutua, rajana on vain Suomi.

Kuva: Arja Juvonen tapasi torilla monia innokkaita ihailijoitaan. Oikealla Juvosen ystävä ja myös perussuomalainen, Seppo Kallunki, joka auttoi tapahtuman järjestelyissä.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Kopsan valtaus vaihtoi omistajaa


Kopsan valtaus vaihtoi omistajaa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on hyväksynyt Kopsan valtausoikeuksien sekä kaivospiiri- ja kaivoslupahakemuksen siirron konkurssin tehneeltä Belvedere Mining Oy:ltä suomalaiselle Fennia Gold Oy:lle, Valtaus- ja hakemusalueet koskevat Kopsankangasta sekä Kopsankangas 2:sta...


Humalainen hurjasteli peräkärryn kanssa


Humalainen hurjasteli peräkärryn kanssa

Haapajärvellä Elämäjärventiellä tuli perjantai-iltapäivällä poliisipartiota vastaan henkilöauto, johon oli kiinnitetty kevyt perävaunu . Vauhtia oli tutkalla mitattuna 105 km/h, jolla kuljettaja rikkoi sekä liikennemerkillä- että ajoneuvokohtaisesti rajoitettua nopeutta. Ajoneuvoyhdistelmä...


Pihtipudas antoi pakit Suomenselän Osuuspankille


Pihtipudas antoi pakit Suomenselän Osuuspankille

Pihtiputaan ja Suomenselän osuuspankkien suunnitelma yhdistymisestä ei toteudu. Kummankin osuuspankin edustajistot käsittelivät kokouksissaan 10.10.2017 yhdistymissuunnitelmaa. Pihtiputaan ja Suomenselän Osuuspankkien hallitukset esittivät yksimielisesti pankkien yhdistämistä. Yhdistymisen...