Uutiset
Juha-Matti suuntasi Legendsin MM-kisoihin

Juha-Matti suuntasi Legendsin MM-kisoihin

Chevrolet 1934 Coupe Legends.

Ensimmäistä kauttaan Legends-kilpasarjassa ajava reisjärvinen Juha-Matti Saaranen suuntasi eilen kohti Kurikassa, nykyisessä Jurvan kylässä sijaitsevaa Botniaringiä. – Botniaring on Suomen pisin ja nopeavauhtisin moottorirata. Alkava viikonloppu on historiallinen Suomen rata-autoilun kannalta sillä Legendsien MM-kilpailut ajetaan ensimmäistä kertaa USA:n ulkopuolella, Juha-Matti kertoo.

Botniaringillä 15.-17.9. järjestettäviin kisoihin odotetaan jopa yli 250 Legends-autoa, joten odotettavissa on vuoden mahtavin moottoriurheilutapahtuma. Ajajia on ilmoittautunut eri puolilta Eurooppaa, Venäjältä, Etelä-Afrikasta sekä lajin kotimaasta USA:sta.
Pelkästään kilpailijoita ja huoltojoukkoja odotetaan tähän erilaista ohjelmaa (mm. autonäyttely, poniratsastusta, laskuvarjohyppyä) pursuavaan tapahtumaan yli 2000 henkeä.

Legends autot muistuttavat ulkonäöltään klassisia 30-luvun amerikkalaisia Sedan ja Coupe-automalleja. Putkirunkoinen Legends kantaa lasikuituista koria. Autot ovat 5/8-mittakaavaan rakennettuja pienoismalleja autoista, joilla kilpailtiin Nascar-luokassa 30- ja 40-luvulla. Voimanlähteenä toimii 1300 cc Yamahan moottori jolla ylletään 200 km/h huippunopeuteen. Erilaisia korimalleja on kymmenen. Juha-Matin automalli on vuoden 1934 Chevrolet Coupe.

Kisareissulleen huoltotiiminsä kanssa startannut ja Semi-Pro luokassa ajava Juha-Matti ei aseta suuria paineita.
– Lähdetään siitä että kunhan kaikki lähdöt saisi maaliin ajettua, tervetuloa seuraamaan kisaa paikan päälle tai netin välityksellä, Juha-Matti naurahtaa.

Asiasta lisää ensi viikon lehdessämme.

Kisaa voi seurata netissä osoitteessa: http://www.aprcompetition.fi/world-finals-2017/

Teksti ja kuvat: Tapio Romppainen

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa

Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa


Olli Romppasen töitä Aasian taidebiennaalissa

Aasian 18. taidebiennaali, maanosan suurin nykytaidetapahtuma on parhaillaan meneillään Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Suomea tapahtumassa edustaa mediataiteilija Olli Romppanen (s. 1984), jonka valokuvateoksia nähdään biennaalin päänäyttelyssä. Osa teoksista on kuvattu Haapajärvellä ja...

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...