Uutiset
Juhliin ruokaa à la Talala

Juhliin ruokaa à la Talala

Jos juhlissaan haluaa tarjota hieman parempaa ruokaa, voi kääntyä Talalan Teemun puoleen.
– Kinkkukiusaus ja lohikeitto ovat hyvää ruokaa, mutta jotain muutakin voi tarjota, oman yrityksen perustanut catering-alan ammattilainen vinkkaa.
Elokuussa hän perusti Á la Talala Oy:n yhdessä vaimonsa Anu Määttä-Talalan kanssa. Catering-palveluihin ja à la carte-ruokaan erikoistunut yritys on lähtenyt hyvin käyntiin. Isänpäivänä yritys järjesti ensimmäisen lounastilaisuuden HAI:n tiloissa Erkkiläntiellä.
-Yksityistilaisuuksia olen järjestänyt aiemminkin, jo ennen kuin yritys virallisesti perustettiin.

Oman yrityksen perustaminen oli muhinut Teemun mielessä jo pitkään. Koulutukseltaan hän on suurtalouskokki, restonomi sekä ammattiopettaja. Viimeiset seitsemän vuotta hän toimi kokkien opettajana Jedulla Nivalan ammattiopistossa.
– Olin tuntiopettajana ja kun YT:t alkoivat, tiesin, että työsuhteeni ei enää jatku. Minulla oli vuoden verran aikaa suunnitella tulevaisuutta.
Yhteensä Teemu oli Jedulla 15 vuotta, sillä ennen ammattiopettajan opintojaan hän työskenteli opiston keittiöllä.
– Irtisanomisen jälkeen minulla olisi ollut tarjolla kaksikin keittiömestarin paikkaa, mutta lopulta päätin, että nyt oma yritys on perustettava, jos joskus aion yrittäjäksi.

Nyt Teemu on etsimässä itselleen keittiötiloja, sillä pitkälle neuvoteltu sopimus tiloista raukesi loppukesällä. Vielä ei sopivaa tilaa ole löytynyt, sillä ravintolakeittiö tarvitsee muun muassa rasvakaivon.
– Liiketiloja täällä on tarjolla, mutta niihin pitäisi rakentaa kaikki alusta lähtien.
Jos sopivaa tilaa ei valmiina löydy, Teemu miettii keittiön rakentamista kotitontille autotalliin.
– Koneita ja laitteita minulla on jo autotalli täynnä odottamassa sopivaa tilaa.

Tähän saakka Teemu on kokkaillut suuremmat juhlat HAI:n keittiöllä. Siellä syntyvät myös kauden pikkujouluherkut. Yrityksen periaatteena onkin viedä ruoka sinne, mihin asiakas sen haluaa.
Ajatuksen yrittäjä on viemässä vielä pikkuisen pidemmälle, sillä hän aikoo hankkia yritykselle myyntivaunun -tai auton. Ruoat esivalmistellaan kiinteässä keittiössä ja viimeistellään keittiövaunussa. Sillä ruoat kulkevat myös näppärästi juhlapaikalle.
– Vaunu toimii samalla periaatteella kuin grillivaunutkin, joita näkyy festareilla. Niissä on kaikki tarvittavat laitteet ruoan valmistamiseen ja säilytykseen.
Teemu ja Anu ovat yhdessä miettineet, miten esimerkiksi kesän perhejuhlat voisi näppärimmin järjestää vaikka kotipihalla. Yritykselle hankintaan juhlateltta, pöydät ja tuolit, joita vuokrataan. Keittiövaunu ruokineen ajetaan pihaan, ja juhlat voivat alkaa.

Teemu ei ole juuri yritystään markkinoinut, mutta puskaradio on jo toiminut ja tilauksia tullut. Aiemmin hän on kokkaillut muun muassa kuvaamataidon opettajana toimivan Anun opettajaystäville, jotka ovat antaneet hyvää palautetta.
Anu on suunnitellut yrityksen visuaalisen ilmeen, logon ja nettisivut. Hän keksi myös yritykselle nimen. Kokkailuun hän ei osallistu, mutta apukätenä on alkuvaiheessa toiminut yhdessä muiden sukulaisten kanssa.
Pariskunta on yhtä mieltä siitä, että Haapajärven seutu on yritykselle suppea, ja siksi markkinointia tehdään ympäri Suomen. Teemu arvioi, että toimintasäde on useamman sadan kilometrin paikkeilla.
– Yritys ei ole perinteinen pitopalvelu, vaan haluamme erottua à la carte -tyyppisellä ruoalla.

Talàla tekee yhteistyötä muun muassa paikkakunnan matkailuyrittäjien kanssa. Teemulla on myös eräkokin koulutus, joten ateria syntyy vaikka nuotiolla ja grillin ääressä.
Työnsä vastapainoksi Teemu puuhaa Kiilojen jääkiekkojaostossa, jossa hän toimii junioripäällikkönä. Aiemmin hän myös valmensi junnujoukkuetta. Perheen molemmat pojat, Julius (10) ja Jooa (8) ovat pelanneet jääkiekkoa.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...


Mies kuoli rivitalon palossa


Mies kuoli rivitalon palossa

Haapajärven Hallakankaantiellä syttyi asuntopalo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rivitalon päätyhuoneistossa olleen tulipalon sammutustöissä asunnosta löytyi keski-ikäinen vainaja, joka on paikkakuntalainen mies. Tuli oli palanut perusteellisimmin makuuhuoneen sängyn luona. Poliisi...