Blogit
Kieltolaki äänestettiin historiaan

Kieltolaki äänestettiin historiaan

Suomi oli monessa suhteessa erilainen paikka itsenäisyyden alussa kuin nykyajan Suomi. Suomessa oli voimassa esimerkiksi alkoholijuomien kieltolaki. Suomen kieltolaki ei ollut ainutlaatuinen ilmiö maailmassa. Kieltolaki oli myös Norjassa, Tanskalle kuuluvilla Färsaarilla, Islannissa ja Yhdysvalloissa.

Kieltolailla oli laaja kannatus Suomessa. Vaatimus siitä kuului SDP:n tavoiteohjelmaan, minkä lisäksi porvaripuolueissa oli kannatusta kieltolaille. Siksi Suomen eduskunta hyväksyi kieltolakialoitteen oikeastaan yksimielisesti vuonna 1907. Kieltolain vahvistamista täytyi kuitenkin odottaa vallankumousvuoteen 1917 saakka.

Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti kieltolain vuonna 1917 ja määräsi sen astumaan voimaan kahden vuoden kuluttua. Kieltolaki tuli voimaan Suomen itsenäistymisen jälkeen, 1. kesäkuuta 1919. Se ei koskenut ehtoollisviiniä. Lakia tarkennettiin vuonna 1922, jolloin asetuskokoelmassa mainittiin sana ”kieltolaki.” Alkoholin juomisesta piti rangaista sakoilla.

Kieltolaki ei lisännyt raittiutta, sillä tätä lakia rikottiin sekä kaupungeissa että maaseudulla yksinkertaisesti juomalla alkoholijuomia. Vanhat sanomalehdet kertovat siitä, että alkoholilla oli vaikutuksensa rikoksiin ja itsemurhiin.

Kieltolakia oli vaikea valvoa. Alkoholin tuonti ulkomailta Suomeen ei loppunut, sillä luvallinen tuonti korvautui salakuljetuksella niistä maista, joissa ei ollut kieltolakia. Lisäksi eräät henkilöt valmistivat juomia piilopaikoissaan metsissä.

Lopulta kansalaiset saivat päättää kieltolain tulevaisuudesta, kun kansanäänestys järjestettiin joulukuussa 1931. Kansanäänestyksessä oli kolme vaihtoehtoa: kieltolaki säilytetään, miedot juomat laillistetaan tai kaikki juomat laillistetaan.

Kaikkiaan 546 293 äänestäjää eli yli 70 prosenttia äänestäneistä kannatti alkoholin laillistamista. Tämä mielipide voitti, sillä 217 169 äänestäjää eli 28 prosenttia äänestäneistä kannatti kieltolain säilyttämistä, ja 10 947 äänestäjää kannatti osittaista kieltolakia.

Tulos oli selkeä myös Haapajärvellä. Haapajärvisistä äänestäjistä 643 vastusti kieltolakia, 362 kannatti kieltolakia ja vain 10 kannatti osittaista kieltolakia. Raittiuden ystävien mukaan kieltolain vastustajien propaganda vaikutti tulokseen.

Kieltolain aika oli ohi. Valtio otti vastuun alkoholijuomien valmistuksesta ja kaupasta, joten valtion omistama Alkoholiliike perustettiin vuonna 1932. Nämä uudistukset eivät kuitenkaan merkinneet sitä, että alkoholin luvaton valmistus ja salakuljetus olisivat loppuneet.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...