Uutiset

Valepoliisi huijasi iäkkään naisen rahat

Poliisina esiintynyt huijari onnistui saamaan 5.12 haapajärviseltä vanhemmalta naishenkilöltä pankkitunnukset puhelimitse ja siirsi puhelun aikana 6100 euroa rahaa rahansiirtofirman kautta toiselle tilille.

Tarina oli klassinen: mies oli kertonut, että naisen pankkikortti olisi kopioitu ja rahoja oltaisiin siirtämässä tililtä, jolloin sai naisen vakuutettua siitä, että hänen olisi luovutettava tunnukset estääkseen rahojen luvattoman siirtämisen, kertoo rikosylikomisario Ilkka Piispanen.
Nainen ilmoitti poliisille tapahtuneesta heti puhelun jälkeen, ymmärrettyään tulleensa huijatuksi. Poliisi tutkii tapahtunutta virkavallan anastuksena ja törkeänä petoksena.

Oulun poliisilaitokselle on kirjattu useita vastaavia rikosilmoituksia, joissa osassa teot ovat jääneet yrityksen asteelle. Huolimatta poliisin aktiivisesta tiedottamisesta em. kaltainen rikollisuudenala jatkaa kasvuaan kiihtyvällä tavalla.
– Yksinkertainen konsti, jolla tämän kaltaista rikollisuutta voitaisiin estää ja vahinkoja minimoida olisi se, että räätälöitäisiin ikäihmisille rajoitetut tilinkäyttöoikeudet esimerkiksi poistamalla mahdollisuus saldorajan muuttamiseen verkkopankkitunnuksia käyttäen, Piispanen ehdottaa.
Poliisi muistuttaa, että pankkitunnukset ovat henkilökohtaiset, eikä niitä tule antaa kenellekään. Poliisi- tai pankki ei tarvitse koskaan asiakkaan pankkitunnuksia. Huijari voi olla sitkeä puhelimessa, mutta älä anna periksi. Saat olla töykeä ja sulkea puhelimen. Jos tulit huijatuksi, älä epäröi vaan ota välittömästi yhteys pankkiisi ja poliisiin.

Poliisi kehottaa, että omaiset opastaisivat iäkkäitä vanhempiaan pankkitunnusten käytön suhteen, jotta em. kaltaisilta huijauksilta vältyttäisiin.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...