Blogit
Kaikella on aikansa

Kaikella on aikansa

Kesä, missä viivyt!
Eilen illalla teimme lenkin koiran kanssa sohjossa, tänä aamuna on kantohanki. Kohta ollaan puolivälissä huhtikuuta ja lunta on kuin Siperiassa. Silti joku ilmassa antaa viestin tulevasta, kevät on jo, eikä kesään ole enään pitkä matka.
Pinnaani kiristää koiran viestien luku. Muutama askel ja taas on lumipenkassa mielenkiintoinen tuoksu.Tarkka haistelu ja oma merkki päälle. Kun aurinkokin ja alkaa lämmittää, tulee tuoksumuistoja omaankin mieleeni.

Ensimmäisiä muistojani on sahatun puun tuoksu. Isä tekee meille leikkimökkiä. Mökistä tulee suuri ja myöhemmin sen valloittaa yksi veljistäni kesäisin nukkumapaikakseen. Tuore parkintuoksu kuuluu myös lapsuuteeni. Isäni oli metsätyönjohtaja ja teki puukauppoja yhtiössä. Ilmeisesti hän järjesti äidille tienestiä kesäaikaan. Tunturimopo kurvaili parkkuutyömaalle ja äitini otti joskus minut mukaan. Parkkuurauta heilui rivakasti, ei siinä hyttyset pajon haitanneet. Minulla oli oma rauta ja äitini opetti miten puita parkataa. Aina sahaa ohittaessa tulee nuo ajat mieleen, sahalta tulee edelleen hyvät tuoksut.

Nuoruuteni vahvin tuoksumuisto on kuuma asfaltti. Ihana tuoksu kuumana kesäpäivänä, kun aurinko oli lämmittänyt Helsingin kadut kuumaksi. Paljasta jalkapohjaa poltti kuuma katu ja tahtoipa siitä jäädä mustia muistoja ihoonkin.

On myös vähemmän miellyttäviä muistoja, joita tuoksut tuovat. Minä pelkäsin koululaisena hammaslääkäriä, niin kuin moni muukin. Haju siellä oli haju eikä tuoksu. Kitkerä paikan maku suussa ja lähes käsinkosketeltavissa oleva pelko olivat kauhun paikka minulle. Sain suostuteltua isäni kirjoittamaan minulle vapautuksen kouluhammaslääkäritä. Tietysti se kostautui myöhemmin isolla hammasremontilla Helsingissä.

Viimevuosien tuoksu on kukkien tuoksu. Väistämättä se tuo mieleen hautajaiset. Tuo tuoksu tuo lohdutusta, vaikka välillä se vihlaisee kipeästi. Siinä tuoksussa ei ole mitään kevyttä ja kukkaismaista, vaan ne kukat tuoksuvat raskaasti, niiden kukinnot ovat suuria ja painavia. Niiden raskaus saa varren taipumaan maata kohti, kuin päänsä alas painava surija.

Tänä päivänä painan kasvoni tuoksuvaan koiranturkkiin. Kuuntelen sen pienen, mutta niin voimakkaan sydämen lyöntejä.
Saarnaajan kirjasta:

Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...