Blogit
Mustat linnut

Mustat linnut

Talo on käynyt hiljaiseksi. Vain me kaksi vanhaa ja Pentti-beagle. Usein muistelen aikoja, kun pienet pojat täyttivät elämällään talon. Jostain niistä muistilokeroista nousi juttu, joka vieläkin herättelee ajatuksia.
Pieni poikani oli löytänyt pihaltamme kuolleen linnun. Joku oli nähnyt hyväksi katkaista siltä pään. Oli siis hautajaisten vuoro ja kätevä poika kun hän oli, haudalle nikkaroitiin vielä pikkuinen risti.

Ennen nukkumaan menoa tuore hautausurakoitsija suunnitteli laittavansa päättömän vainajan kummulle kukkia. Mutta aamulla lintu oli jo unohtunut ja touhukkaan kaverin mieli oli täynnä uusia asioita ja tehtäviä. Sellaistahan se on. Meitä koskettavat jutut unohtuvat niin pian, katseen kääntyessä toisiin näkymiin.

Syyrian sodan kauhutkaan eivät kauan jaksa meitä kiinnostaa. Mutta entä sitten kun joudumme elämään itse samanlaisessa ahdingossa. Maailma on muuttunut. Rauhan kyyhkyt ovat kokeneet saman kohtalon, kuin tuo poikani aikoinaan hautaama päätön lintu.
Millaiset pahuuden voimat ovat päässeet irti. Sodan ja tuhon mustat linnut, haaskoilla juhlivat korppikotkat. Niitä ja niiden komentajia löytyy kaikenlaisista yhteiskunnista, vaikka luulisi meidän elävän tiedon ja sivistyksen aikaa.

Mutta ehkä olemme unohtaneet tärkeimmän ohjeen. Rakastamisen lain. Puusepän poika sen kerran ilmoitti. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi. Yksinkertaisen tuntuista ja silti se on niin vaikeaa.
Jumalaa vielä voi rakastaa, jos ajattelee hänen olevan joissain kaukana, toisessa ajassa. Ja jos hänet muovaa oman mielen mukaiseksi, kulloisenkin tarpeen ja tilanteen mukaan, niin sehän käy. Jumala ei vain taida suostua ihmisen muovattavaksi.
Entä sitten lähimmäisen rakastaminen? Sekin menettelisi, jos tuo lähimmäinen ymmärtäisi olla niin kuin minä tahdon. Mutta kun ei niin ei. Niinpä mustat linnut saavat lentää ja tehdä pesänsä meidän elämään ja lisääntyä kaikessa rauhassa.
Jospa jollain tavalla saisimme kutsuttua Rauhankyyhkyt tämän melskeen ja sodan keskelle.

Sirpa Koski

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä


Itä-Pohjanmaata tehtiin Haapajärvellä

Lukutaito lisääntyi Suomessa sen jälkeen, kun oppivelvollisuuslaki tuli voimaan vuonna 1921. Lukutaitoisten haapajärvisten täytyi tyytyä tietenkin muualla Suomessa tehtyihin sanomalehtiin vielä silloin, kun kotipaikkakunnalla ei tehty omaa paikallislehteä. Maakuntalehdet ja aluelehdet laativat...

Rauha

Rauha


Rauha

Istun terassillani riipputuolissa. Katos antaa armahtavan varjon polttavassa helteessä. Istun silmät kiinni kuunnellen vienoja tuulikelloja, jotka helisevät tuulessa. Hetkeksi tavoitan sen lapsuuteni huolettomuuden, joka oli silloin se tavallinen mielentila. On kesä, hyppelen maantieltä kotiini...

Hiljaiset kädet

Hiljaiset kädet


Hiljaiset kädet

Miten noista käsistä onkaan tulleet noin pienet ja hennot. Ne lepäävät peitteellä liikkumattomina, kuin sanoen, että kaikki on nyt tehty. Vuosikymmenten askareet, monenlaiset päivät ovat liukuneet ohitse ihan kuin huomaamattomasti. Usein olen katsellut vanhusten käsiä ennenkin ja miettinyt...