Uutiset
Ajankohdalle epätavallinen kuivuus koettelee

Ajankohdalle epätavallinen kuivuus koettelee

Touko- ja kesäkuu ovat olleet paikoitellen hyvin kuivia, kun vähäinen sademäärä ei ole riittänyt kastelemaan tuulen ja korkeiden lämpötilojen kuivattamaa maaperää ja kasvillisuutta. Tilastollisesti kuukaudet ovat olleet paljon vähäsateisempia, sillä alkukesän tavanomaisesta sademäärästä on satanut vain noin kolmasosa.

– Toukokuun ensimmäisten päivien aikana satoi noin 10-15 milliä, mutta sen jälkeen alkoi kuiva jakso. Vaikka kesäkuussa on satanut muutamia millejä, voi sanoa, että kuuteen viikkoon ei ole juurikaan satanut, ELY-keskuksen vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen kertoo.
Vaikka kuivuus ei koettele koko maata, on paikkoja, joissa ei ole satanut viime aikoina juuri ollenkaan.

Ajankohtaan nähden tilanne on hyvin epätavallinen, sillä vesien virtaamat vastaavat tällä hetkellä pitkän ja kuuman kesän jälkeistä tilannetta. Matalien vesivirtaamien lisäksi maan vesivarastot ovat kuivuneet ja osa luonnontilaisista järvistä on jopa 10-20 senttiä tavanomaista matalammalla.
– Joidenkin vesistöjen vedenkorkeus on laskenut peräti pari metriä. Haapajärvellä tilanne ei ole niin paha, sillä esimerkiksi Hautaperän tekojärven vedenkorkeus on 40 senttiä matalammalla kuin mitä se tähän aikaan aiemmin on ollut, Utriainen selventää.

Vaikka luvassa on sadekuuroja, kestää aikansa ennen kuin vesi lähtee valuntaan.
– Tietyt vesivarastot täyttyvät tämän hetkisistä sateista ensin, ennen kuin vettä riittää valuntaan asti. Arvioisin, että vettä tarvitaan maahan yli 20 milliä, ja vasta sen jälkeen satanut vesi lähtee valuntaan, Utriainen arvelee.

Vesi virtaa juuri ja juuri Tynnyrikosken sillan alla olevan kivikon koloista.

Vähäiset sateet ovat vaikuttaneet myös viljelyyn, sillä kylvöt ovat kärsineet kuivuudesta niin, ettei jälkiversoamista ole tapahtunut. Oletettavissa on, että tähkäluku tulee olemaan pieni.

– Myös ensi talven rehupula huolestuttaa, mutta tilanne on vielä kiinni loppukesästä. Normaalisti ensimmäisestä sadosta on saatu säilörehua pari kärryllistä per hehtaari, mutta nyt yhteen kärryyn menee heikoimmillaan rehua 6-7 hehtaaria. Totta kai tilakohtainen vaihtelu tässä asiassa on suurta, mutta aika monilla nurmen ensimmäinen sato on jäänyt vähäiseksi, alueen maaseutujohtaja Pasi Liikanen arvioi.

Liikasen mukaan maailmanlaajuiset markkinat ovat niin avoimet, ettei pelkkä Suomen kuivuustilanne nykyisin muuta viljan markkinahintaa. Myöskin mansikan satokausi vaikuttaa sijoittuvan aikaiseen ajankohtaan ja jäävän varsin lyhyeksi. Täysin lohduton tilanne ei kuitenkaan ole.

– Nyt luvatut sadekuurot auttavat varmasti, sillä korjattujen nurmialojen sänget vaativat uuteen kasvuun ehdottomasti vettä. Sateet ovat äärimmäisen tervetulleita, eikä ainakaan maatalouksia haittaisi, vaikka juhannuksenakin sataisi vettä. Lisäksi metsäpaloriskinkin uhka pienenee, Liikanen lisää.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä


Isotalus pelaa pesistä Sveitsissä

Kari Isotalus vastaa puhelimeen Sveitsin Zumikonista, Zürichin kupeesta. Tunnelmat ovat aurinkoiset niin kelien kuin mielen osalta. Sveitsissä nautitaan loppukesän +27 asteen lämmöstä ja edessä on finaaliviikonloppu (22.-23.9.) maan pesäpallomestaruusturnauksessa. Sitä Isotalus odottaa jälleen...


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...