Uutiset

HASA osti Eskolan sahan

HASA on ostanut Metsä Fibre Oy:n Eskolan sahan kiinteistöt ja liiketoiminnan.

Työntekijät siirtyvät HASAlle vanhoina työntekijöinä. Eskolan sahalla on 11 työntekijää. Tämän lisäksi saha työllistää 22 henkilöä urakoitsijoina ja heidän työntekijöinään.

– Toiminta tulee jatkumaan entisellään, mitään muutoksia ei ole suunnitteilla, HASAn toimitusjohtaja Kalle Kantola kertoo.

HASA arvioi Eskolan sahan tuotannon olevan jatkossa 70.000 m3 sahatavaraa, eli toiminta tulee hieman kasvamaan. Liikevaihdon arvioidaan olevan noin 15 miljoonaa euroa.
Sahan tuotteita ovat sahatavara, sahahake, puru ja kuori. Tuotteet myydään kotimaahan, Pohjois-Afrikkaan, Aasiaan ja EU-maihin. Raakapuun tarpeen arvioidaan olevan 170 000 m3. Raakapuu ostetaan lähialueelta.

Hasan liikevaihdon ennakoidaan kasvavan uuden hankinnan myötä 110 miljoonaan euroon vuodessa.

Saha tulee työllistämään noin 400 henkeä vuodessa. Heistä 200 henkeä HASAn palveluksessa ja toiset 200 muodostuu urakoitsijoista ja heidän työntekijöistään.

HASAn tuotantolaitokset sijaitsevat Haapajärvellä (2 kpl), Haapavedellä, ja Kannuksen Eskolassa.

Kirjoita kommentti

Lisää luettavaa


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä


Seurakuntavaaleissa neljä listaa Haapajärvellä

Syksyn seurakuntavaaleihin asettautuu Haapajärvellä ehdokkaita neljästä valitsijayhdistyksestä. Nykyisen kirkkovaltuuston ryhmien paikkajaon mukaisessa suuruusjärjestyksessä ehdokkaat ovat: Uusi Viini –ehdokaslista: Aino Eronen, Tiina Järvenpää, Katja Koistila, Timo Koskela, Erkki Leppälä...

Piia aloitti Ärräkauppiaana

Piia aloitti Ärräkauppiaana


Piia aloitti Ärräkauppiaana

Haapajärven R-kioskin uutena kauppiaana aloitti maanantaina Piia Gûnes. Hän on kotoisin Sievistä ja asunut Haapajärvellä 12 vuotta. Hän on aiemmin pitänyt turkkilaislähtöisen miehensä Sakir Gûnesin kanssa ruokaravintoloita Haapajärvellä ja Nivalassa sekä Sievissä. Nyt ravintola on vain Sievissä...


Mies kuoli rivitalon palossa


Mies kuoli rivitalon palossa

Haapajärven Hallakankaantiellä syttyi asuntopalo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Rivitalon päätyhuoneistossa olleen tulipalon sammutustöissä asunnosta löytyi keski-ikäinen vainaja, joka on paikkakuntalainen mies. Tuli oli palanut perusteellisimmin makuuhuoneen sängyn luona. Poliisi...